Jorma Korpela : Tohtori Finckelman

Takakansi

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä niteinä perusteoksia, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja sitä maailmasta, jossa elämme.

Jorma Korpelan (1910-1964) vuonna 1952 ilmestynyt Tohtori Finckelman on sotienjälkeisen uudistuvan romaanimme ensimmäisiä voittoja. Se on kolmivaiheinen, itsetutkintaan minäkertomus, jossa tyylit, tunnelmat ja miljööt vaihtelevat. Siinä ei ole selkeää, helposti kerrottavissa olevaa juonta. Siinä ei uskota yksilöhetkeen, muuttumattomaan ihmiseen saati yksioikoiseen, muuttumattomaan maailmaan. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä näyttävät, ja kertojan ironia poraa ajatukselle arvaamattomia kulkureittejä.

Tohtori Finckelman on kuitenkin myös perinteellinen romaani. Sen perusproblematiikka ja kaikien ihailijan ehkä mitä ilmeisimmin ollut Dostojevski. Korpela on eetikko ja pohtii, niin kuin on todettu, syyllisyyden, vapauden, vastuun ja lähimmäisenrakkauden ongelmia.

Tästä ankkuroitumisesta kahtaalle tulee Korpelan romaaniin se, mitä Kai Laitinen kuvaa puhumalla "kahtiajaoisuudesta, tahattomuuden ja vastuun ristiriidasta", se mitä Pertti Karkama kuvaa puhumalla "välitilan ja välivaiheen ongelmasta", se mitä Annamari Sarajas kuvaa puhumalla "realistisen ja ylirealistisen tason vuoroleikistä". Turhaan ei Sari Salin esipuheessaan sano, että Tohtori Finckelman on "kirjallisuutemme monitahoisimpia ja kiinnostavimpia teoksia".

Esittely

Jorma Korpelan (1910 - 1964) vuonna 1952 ilmestynyt Tohtori Finckelman on sotienjälkeisen uudistuvan romaanimme ensimmäisiä voittoja. Se on kolmivaiheinen, tiheäniitinen minäkertomus, jossa tyylit, tunnelmat ja miljööt vaihtelevat. Siinä ei ole selkeää, helposti kerrottavissa olevaa juonta. Siinä ei uskota yksiehtoiseen, muuttumattomaan maailmaan. Asiat eivät välttämättä ole mitä miltä näyttävät, jo kertojan ironia poraa ajatukselle arvaamattomia kulkureittejä.

Tohtori Finckelman on kuitenkin myös perinteellinen romaani. Sen perusproblematiikka on ikiaikainen hyvän ja pahan problematiikka. Sen näkemysten kummina on mitä ilmeisimmin ollut Dostojevski. Korpela on eetikko ja pohtii, niin kuin on todettu, syyllisyyden, vapauden, vastuun ja lähimmäisenrakkauden ongelmia.