Jörn Riel : Kertomuksia isieni talosta 1-2 : Hupaisa juttu koristaa kasvot ; Meidän herramme ketunloukku

Miss Molly -vuoren kupeessa, jossain kaukana arktisella eskimoseudulla, on vanha maja, oikein hyvä ja mukava. Sitä kutsutaan Peten majaksi, koska Pete tuli ensin ja on myös vahvin. Peten jälkeen tuli Gilbert, sitten Jeopard, Samuel ja Pikku Johnson. Lyhyen aikaa siellä oli myös nainen jonka nimeä ei myöhemmin koskaan mainita. Hänen jälkeensä tuli poika, Agoajariq, ja sitten vielä toinen eskimonainen, Aviaja, joka jäi.
Peten majasta, sen asukkaista ja elämästä kertoo pieni Agoajariq, joka ei äidistään tiedä eikä ole tavannut isäänsäkään, koska sovitun eti, että pojalla on kaksi isää ja kolme setää. Sitä enemmän hän tietää arktisesta elämäntavasta, elämästä eskimoiden parissa ja elämästä yleensä, sillä Peten majalla kaikki asiat saa rutiinisti, ilman perusteellista selitystä ja hulluja. Jos isällä huulettaa, riittää sana: sursik, ja kovat naurut. Kaikki aikuiset ottavat asiat ensisijaisesti pilailun kannalta. Siksi pikku Agoajariq ei koskaan halua kasvaa isoksi, sillä lapsena kaikki on selvää ja helppoa, aikuinen joutuu selviytymään kaikesta eikä saa nauraa mihinkään yhteiskunnassa ja sen rutiineissa.

Tanskalaista lehtimiestä ja arktisen elämämuodon syvällistä tuntijaa Jørn Rieliä on tervehditty kotimaassaan uutena Steinbeckinä ja hänen trilogiansa Kertomuksia isieni talosta on saanut huikean menestyksen: jokaista osaa on myyty runsaat 200 000 kpl ja teokset on luettu Tanskan radiossa, ensimmäinen osa yleisön pyynnöstä kahteen kertaan.

Kirjaan tutustuttuaan menestyksen ymmärtää, sillä pikku Agoajariqan välittämä maailma lumoaa kenet tahansa, jolla vain on jäljellä edes hiukan huumoria ja lapsenmieltä. Samalla tekstistä löytää runsain määrin huumorin höystämää elämänfilosofiaa, ajatuksia joilla on arvoansa muuallakin kuin Peten majassa. Des Asmussenin rehevä kuvitus täydentää oivasti tekstin maittavuutta: tässä on juttu, joka koristaa kasvot niin kuin eskimoiden on tapana sanoa.