Jouni Tossavainen : Koulu : otteita nuoren opettajan päiväkirjasta
Kertojana on päiväkirjan sivuille kokemaansa maalaileva nuori nainen, Aila, joka lähtee kaupungista maalle alkeellisen parakkikoulun opettajaksi. Kyläyhteisössä kaunis kansankynttilä joutuu monenlaisen huomion, huolenpidon ja huhuilun kohteeksi. Turvana hänellä on nimettömän sormus, mutta pysyykö se syksystä kevääseen saakka"
Koulu on sekä ovelasti vikuroiva rakkausromaani että rakkaudentunnustus jokapäiväiselle koulutyölle. Hetkittäin itseäänkin huijaava tarina sijoittuu sodanjälkeiseen aikaan, jolloin kansakouluissa rakennettiin kivijalka Suomen nykyiselle sivistykselle.
Jouni Tossavainen (s. 1958) on Kuopiossa asuva kirjailija ja runoilija. Häneltä on julkaistu seitsemäntoista kaunokirjallista teosta, joista neljä romaaneja.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jouni Tossavainen |
Teoksen nimi | Koulu : otteita nuoren opettajan päiväkirjasta |
SKU | P-KOUL-30EA61 |