Juha Siltala : Sisällissodan psykohistoria

Takakansi

Sisällissota 1917–1918 on Suomen historian tutkituin aihe. Tämä tutkimus ei paljasta siitä mitään uutta. Se jäsentää tunnetut tapahtumat yksilöiden ja ryhmien taisteluksi toimintakyvystään. Aiheettomana pidetty sota näyttäytyykin rationaalisena käyttäytymisenä, joskin lyhytnäköisenä.

Kirjassa sotaa tarkastellaan sarjana epäselviä päätöksentekotilanteita, joissa ratkaisuja pikemminkin vältettiin kuin tehtiin. Puolinaista valinnoista seurasi kuitenkin kokonaisia vaikutuksia. Alettua polulta ei voinutkaan perääntyä. Oltiin jatkuvaan yleislakkoa uudistusten saamiseksi. Oltiin ryhtyvinään rajoitettuun poliisitoimeen. Seurasi totaalinen sota, joka vaati 36 000 uhria, enimmät taistelujen ulkopuolella.

Sotaan lähtivät idealistiset demokraatit, mutta siitä sikisivät kovan linjan kommunistit ja äärioikeistolaiset. Osaopuelot luovat toisensa odotuksillaan ja niihin sopeutumalla. Porvarien enemmistö ei hyväksynyt monikulttuurista demokratiaan ja työjakolait. Vasemmisto menetti kupletin luottamuksen, kun keisarin valta ei siirrytty eduskuntaan. Uudistusten tie nähty tukituksi, vallankaduos oli ainoa saavutettavissa oleva muutos. Sotatekninen valmius suostutti molemmat osapuolet suursodan kurssiin.

Syyliseten löytäminen helpotti. Vasemmisto painosti surmatöistä "vallan kaapannelta" porvareita, ja väkivaltaisuuksien jälkeen vastapuolten oli helppo uskoa toistensa valmistelevan verikylpyä. Vaihtoehdot supistuivat kahteen. Kaartit varustautuivat kilpaa. Väkivalta alkoi tuntua molemmille helpotukselta uhrina tukehutumiseen. Rintamien muodostus palautti toimintakyvyn ja kontrollin. Taistelussa voitiin irtautua tukehduttavasta yhteydestä pahaan.

Kansa oli pettänyt kansakunnan. Siitä seurasi häpeä, ja häpeästä seurasi raivo. Kansallisesta ruumiista laskettiin pois "saastunut" veri, mutta myös parhaiden poikien täytyi kokonaisuudelle uhrautumalla tehdä itsenäisyys todeksi. Silti olo tuntui heikolta. Kansa piti kasvattaa työhön kovassa kurissa, väkivallan kohajan avulla. Kun sitten muuta vaihtoehtoa ei jäänyt, voittajien täytyi hakea sovintoa ja ottaa osavastuunsta nollasummapelistä, jossa toisen hyvä oli toiselta poissa.

Suomen sisällissota on jäänyt historiaan, mutta siinä vaikuttaneet psykologiset mekanismit ansaitsisivat huomiota kaikenlaisten konfliktien yhteydessä.

Esittely

Sisällissota 1917-1918 on Suomen historian tutkituin aihe, mutta se kiinnostaa ja kiehtoo yhä. Sisällissota koskettaa lähes jokaista suomalaista perhehistorian kautta ja vaikka itse sota on historiaa, niin siinä havaittavat psyykkiset puolustuskeinot eivät ole.

Juha Siltalan tutkimus tarkastelee sotaa sarjana epäselviä päätöksentekotilanteita, joissa ratkaisuja pikemminkin vältettiin kuin tehtiin. Puolinaisista valinnoista seurasi kokonaisia vaikutuksia.

Ensimmäistä kertaa aiheettomana pidetty sisällissota näyttäytyy rationaalisena - joskin lyhytnäköisenä - käyttäytymisenä, jossa kukaan ei voinut perääntyä.

Siltala jäsentää sodanaikaiset tapahtumat yksilöiden ja ryhmien väliseksi taisteluksi tasapainostaan: osapuolet loivat toisensa odotuksillaan ja niihin samastumalla. Sotaan lähtivät idealistiset demokraatit, mutta heistä sikisi kovan linjan kommunisteja ja äärioikeistolaisia - tunnetuin seurauksin.