Juhani Aho : Kevät ja takatalvi

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä niteitä perusteoksia, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Juhani Aho (1861–1921) suunnitteli jo 1880-luvulla laajaa romaania herännäisistä ja pietismistä. Hanke toteutui vasta 1906, jolloin Snellmanin 100-vuotisjuhlaksi ajoitettu Kevät ja takatalvi ilmestyi. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Juhani Ahon hyvin tuntemaan miljööseen, itäsuomalaiselle maaseudulle, Kontolan pappilaan ja sen ympäristöön 1840-luvulla.

Teoksen ensimmäisen osan, Kevään, keskuspiireissä on pappilaan yllättäen saapuneet vieraat J. V. Snellman ja Elias Lönnrot sekä heitä opponoiva ruotsinkielinen professori Hartman väittelevät suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Romaanin toisen tapahtuma- ja valtapiirin muodostavat pappilan, itse kunkin henkilön esikuvina esiintyvä Paavo Ruotsalainen.

Asenteet viritetään taitekyllä ja poliittiseen jännitteiseen maailmaan kytkeytyy virtaavia yhteiskunnallisia aatteita. Avoliittoja viritellään, suurista elämäntoiveista unelmoidaan, tieteellisiä hankkeita käynnistetään, mutta haave toisensa jälkeen raukeaa, kun kevät muuttuu takatalveksi.

Romaanin jälkiosa, Takatalvi, alkaa talvisissa tunnelmissa. Päähenkilöksi nouseva, intomielinen suomalaisuusmies Antero Hagman ajautuu kriisiin havaittuaan tulevaisuudensuunnitelmansa ja avioliittohaaveidensa kariutuvan.
Kevään ja takatalven suuri teema – kansallisuusaatteen ja herännäisyyden, fennomanian ja pietismin yhteenliittyminen suomalaiseksi kulttuuriksi – on Antero Hagmanin suuri haave, josta hän joutuu luopumaan illuusioiden kadotessa yksi toisensa jälkeen.