Juhani Siljo : Runot ja aforismit

»On kunniallisempaa, että mies kasvaa kuolemansa jälkeen, kuin että hän etukäteen elää sen suuruutensa varoin, jota ei koskaan tule.» Nämä Juhani Siljon sanat osuvat merkillisesti kohdalleen hänen itsensä suhteen. Siljon elessä eivät hänen teoksensa herättäneet paljonkaan huomiota muualla kuin suppeassa tuntijain piirissä — sitä kautta ne vaikuttivat olennaisesti eräiden myöhemmän ajan merkittävimpien runoilijain kehitykseen — mutta meidän päivinämme on tapahtunut suoranaan Siljon-renessanssi.

Volter Kilpi on sattuvasti luonnehtinut Siljon laatua näillä sanoa: »Siljo oli koko hengessään ihmeellinen yhdistelmä uneksijaa ja tahdon miestä. Hänen runojensa yllä värehti alati huumaus, hurmauden kauneus ja rikkaus, mutta niistä henki niinkään tämän saman talviaamun terävä, vihlovaan ankaruus. Hänen runoudessaan oli korkeiden ilmapiirien kuulasta ja sintonioisaa seesteisyyttä, mutta myöskin näiden ilmapiirien jäätävää kylmyyttä. Hänen sielussaan elivät unelmat kuin ilmojen eetteri, mutta hänen hengessään piili myöskin tahto kuin sininen teräs. Siljo on runoudessaan kuten elämässäänkin kauneuden kärsijä, mutta myöskin tahtova tuomitsija.»

Siljon omalaatuinen lyyrikkopersoonallisuus valottuu kaikessa monisärmäisyydessään tässä teoksessa, joka sisältää hänen kaikki kolme runokokoelmaansa, aforisminsa ja nuoruudenpäiväkirjansa.