Juhani Suomi : Urho Kekkonen 1944-1950 : Vonkamies

– Olemme voitettu maa, ja Zhdanov on nyt täällä korkein käskijä. (Paasikivi)
– Ulkopolitiikkaan kuuluu minun mielestäni eräs seikka: pitää suhteet Neuvostoliittoon erillään suhteista suomalaisiin kommunisteihin. (Kekkonen)
– Kun seuraavan kerran tullaan, pannaan Kekkosen kalju punaväriin! (Kommunistiset mielenosoittajat)
– Koettakaa vain saada raja siirretyksi lähemmäs Leningradia vieraalla avulla, koettakaa myös tehdä sama muihin toivomuksiin nähden, niin saatte nähdä mihin se johtaa. (Vyshinski suomalaisille)
– Paasikivi suuttui niin perkeleesti. Huusi, että mitä sinä sekaannut kulttuuritasoihin. Mitä saatanaa sinä niistä ymmärrät! (Kekkonen)
– Paasikivi on tehnyt kaikkensa kärjistääkseen Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet. (Literaturnaja Gazeta)

Nämä ja teoksen muut värikkäät lainaukset ovat vuorosanjoja historian näytelmästä, eletystä elämästä – ajalta, jota on luonnehdittu kansakuntamme vaaran vuosiksi. Tähän ajanjaksoon kuuluu erottamattomana osana Urho Kekkonen, ministeri ja opposition kärkihahmo, Paasikiven työtoveri ja välillä vastustajakin, neuvostodiplomaattien arvostama ja kommunistiksikin epäilty, omiensa haillema ja vielä useampien inhoama, jopa vihaama. Tämän miehen vaiheet unohtumattomien vuosien syrjässäolosta pääministeriksi ja “kuningasten” alkuun olivat monipolviset ja värikkäät. Myrtysmiehestä kasvoi näinä vuosina politiikan vonkamies.