Juhani Syrjä : Pakenijat

Kaksi vankia pakenee putkasta, tumma ja vaalea. Heillä on eri päämäärä, ja ulkona heidän tiensä eroavat.

Tumma lähtee kohti suurta kaupunkia, housun kauluksen alla pistooli, mielessä kosto raiskaus, murha. Hän tahtoo tappaa vapautuakseen lopullisesti, sillä hän on yhä vanki. Hänet on kahleittu vihan voimalla katkeriin muistoihin ja veriseen tehtäväänsä.

Vaalea vaeltaa kohti erämaata, povessaan sanomalehdestä repäisty tytön kuva, viimeinen muisto hukkuneesta. Hän haluaa herättää tytön henkiin tai surra tätä pimeyteen. Hänelle annetaan merkki, erämiesvarvet tarttuu pilkkiin suuri siika. Hänen on palasteltava kala ja syötävä se, muuten eivät kuolleet muistot muutu hänessä eläväksi lihaksi, todelliseksi rakkaudeksi. Kuolleiden on kuoltava mielestä pois, jotta elämä jatkuisi. Hinta on kova, mustasta avannosta tulee miehelle joko hauta tai kohtuu, erämiehelle hiihätvästä poliiseista joko ruumiin naraajaja tai lapsen päästäjä.

'Pakenijat' kuvaa vastakkaisten voimien kamppailua, jota kukaan ei voi välttää. Lukija joutuu silmakkäin oman kahtalaisuutensa kanssa: vihan ja rakkauden, elämän ja kuoleman; pään ja ruumiin.

Juhani Syrjä ei ole tyypillinen realisti eikä perinteinen romantikko, hän ei ole muodinnukainen osallistuja eikä paitkan maailman pakenja. Hänen romaaninsa edustaa sellaista kirjallisuutta, joka on ajankohtaista kun ihminen asuu tätä palloa nahkansa sisässä, lajitovereidensa keskellä, luonnosta lähteneenä ja siitä aina riippuvaisena.