Ole hyvä ja odota...
Tynnyrisaunan tarina on kertomus siitä, kuinka keskisuomalaisessa pienessä kylässä syntyi uusi innovaatio rikastuttamaan suomalaista saunakulttuuria. Kekseliään mielen kyky nähdä vanhoissa tavaroissa jotain uutta johdatti Esko Niinimäen rakentamaan valtavasta tervatynnyristä perheelleen saunan. Ja siitä se alkoi. Nyt, noin kuusi vuosikymmentä myöhemmin, voi tynnyrisaunan nähdä missä päin maailmaa tahansa. Samalla kirja on myös kuvaus ylisukupolvisesta yrittäjyydestä ja suomalaisen maaseudun poetentiaalista.
Kirjan kirjoittaja on Jyväskylässä syntynyt ja kasvanut nykyinen espoolainen, joka on tehnyt työuransa järjestömaailmassa ja toimittajana. Tynnyrisaunan tarinan lisäksi hän on kirjoittanut kolme kirjaa Jyväskylän Lohikosken paikallishistoriasta. Hän on kirjoittanut lisäksi kolme näytelmää, lukuisia artikkeleita kirjoihin ja lehtiin sekä satoja lehtijuttuja.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jukka Keronen |
Teoksen nimi | Tynnyrisaunan tarina |
Sijainti | Keskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä |
Alanimike | Koskenpäältä maailman markkinoille |
Kustantaja | BoD - Books on Demand |
Painovuosi | 2024 |
Julkaistu | 2024 |
Painos | 1 |
Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen) |
Sivumäärä | 92 |
Kieli | suomi |
Kunto | Uusi |
ISBN | 9789528085270 |
Muuta | Ympäristöystävällisesti tuotettu paperi: FSC |
Korkeus (mm) | 220 |
Syvyys (mm) | 170 |
Paksuus (mm) | 7 |
Paino (g) | 227 |
Verokanta | ALV 14 % |
Avainsanat | sauna, Matkailu, leirintäalue, pienteollisuus, Yrittäjyys |