Jukka-Pekka Palviainen : Joku vieraileva tähti
Atte on pojista ainoa, joka pystyy venymään Alpo Korvan rooliin Häräntappoase-näytelmässä. Tosielämän yllätyskohtauksissa oikeita repliikkejä ei tunnu sitten löytyvänkään. Ainakaan silloin, kun tarkkisluokan kiehtova tyttö tulee kirjastossa vastaan ja lainaa samaisen romaanin.
Mustiin verhoutunut Anni huomaa kohta vajoavansa päiväunelmiin. Kun Annin apua tarvitaan näytelmän puvuston korjailussa, hän on riemuissaan tutustuessaan valovoimaiseen Elovena-poikaan Atteen. Samalla hän ihmettelee, mitä onkaan tapahtumassa sille ahdistuneelle naisenalulle, joka tähän asti on halunnut vain paeta omiin mielikuviinsa"
Kuvankauniin vastanäyttelijättärensä Jennin suhteen Atte on tunteissaan harvinaisen selvillä vesillä. Mutta salaperäisen Annin sydämen elämää suurempi Alpo Korvakin kai yrittäisi voittaa omakseen
Joku vieraileva tähti on todenkarvainen kertomus peruskoulun viimeistä luokkaa käyvien nuorten hapuilusta kohti omaa identiteettiä sekä rakkautta, jossa traagisinta on sen haavoittuvuus.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jukka-Pekka Palviainen |
Teoksen nimi | Joku vieraileva tähti |
SKU | P-JOKU-8ADD1C |