Jukka-Pekka Vuori : Kasvun paikka (ERINOMAINEN)

Kasvun paikka avaa polkuja menestykseen rohkean asiakaslähtöisyyden ja vahvan yrityskulttuurin kautta. Jukka-Pekka Vuori tarkastelee kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä yritysjohtajien ja markkinointiteorioiden valossa.
Kenelle: Yritysten ja yrittäjien kasvusta kiinnostuneille.
Organisaatiossa, jossa tyydytään rutiinisuorituksiin ja ajatellaan pienesti, ei saada aikaan mitään merkittävää. Kasvu vaatii uskallusta, näkemystä ja fokuksen siirtämistä asiakkaisiin.
”Olen kirjoittanut tämän kirjan siksi, että keskustelua suomalaisesta kasvusta pitää saada lisää”, Jukka-Pekka Vuori korostaa. ”Haluan kannustaa suomalaisia yrityksiä siihen, että ne uskaltaisivat kasvaa ja panostaa kasvua kiihdyttävään asiakastyöhön, markkinointiin, yrityskulttuuriin ja johtamiseen.”
”Kasvun tärkein yksittäinen ainesosa on tyytyväinen asiakas. Kasvua syntyy kunnolla vasta, kun yrityksellä on näkemystä, kykyä ja rohkeutta ajatella asiakaslähtöisesti. Tämä vaatii paradigman muutosta. Menestys edellyttää fokuksen siirtämistä asiakkaisiin ja markkinointiin.”
”Täydellistä yritystä tai johtajaa ei ole, ihan niin kuin ei ole mestaria, joka ei milloinkaan epäonnistuisi. Mutta me kaikki voimme parantaa omaa suoritustamme, kun otamme oppia parhailta.”
Mallia voi ottaa sekä liike-elämän että urheilun tähdistä. Vuori on haastatellut merkittävän joukon ykkösketjun kasvuyrittäjiä ja yritysjohtajia Air Asian pääomistaja Tony Fernadesista St1:n Mika Anttoseen. Mukana ovat myös Heikki Kovalainen, Karsten Slotte, Harry Harkimo, Heikki Salmela ja monet muut. Teos pureutuu lisäksi johtaviin markkinointiteorioihin ja niiden käyttökelpoisuuteen kasvun rakentamisessa.
Johdon vastuun, itseluottamuksen ja sitoutumisen lisäksi on tärkeää, että organisaatiossa arvostetaan ihmisiä ja samalla vaaditaan heiltä enemmän. Sen jälkeen voidaan ottaa hyödyntämättömät kilpailukeinot tehokkaasti käyttöön.
Facebook: http://www.facebook.com/kasvunpaikka
Twitter: http://twitter.com/#!/Kasvunpaikka
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jukka-Pekka Vuori |
Teoksen nimi | Kasvun paikka |
Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
Kustantaja | Talentum |
Painovuosi | 2011 |
Painos | 1 |
Sidonta | Sidottu, kuvakannet (kovakantinen) |
Kieli | suomi |
ISBN | 9789521416194 |
Kunto | Erinomainen + (K4+) |
Korkeus (mm) | 213 |
Syvyys (mm) | 154 |
Paksuus (mm) | 20 |
Paino (g) | 458 |
Verokanta | Marginaaliverotus |
Avainsanat | yritykset, yrittäjät, kasvu, brändit |