Juniorit jäällä
20,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-JUNI-E9D9B1
Juniorit jäällä -teos on uudentyyppinen urheilukirja junioreiden jääkiekkoharrastuksesta, jossa luodaan kokonaisvaltainen katsaus lapsen ja nuoren jääkiekkoharrastukseen. Teoksessa käsitellään niin lajin ominaispiirteitä kuin myös jääkiekkoharrastuksen asemaa osana juniorin liikuntaharrastusta ja muita harrastuksia.
Junioreille Juniorit jäällä antaa asiantuntevaa informaatiota siitä, mitä jääkiekossa pidetään arvokkaana, tärkeänä ja tavoiteltavana yksittäisen pelaajan kannalta. Toisaalta teoksessa selvitetään myös muutamia peruskäsitteitä, mistä tiedosta on hyötyä esimerkiksi harjoittelun sisältöjen ymmärtämisessä.
Vanhemmille teos antaa perustietoja jääkiekkoharrastuksesta, sen "ideologiasta" ja vanhempien roolista lapsen kasvattajina, mutta myös käytännönläheistä tietoa, erilaisissa tehtävissä toimimisesta mitä liittyy jääkiekkoharrastukseen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Teoksen nimi | Juniorit jäällä |
| SKU | P-JUNI-E9D9B1 |
| Avainsanat | nuoret, jääkiekko, harrastukset, lapset (ikäryhmät) |