Juri Nagibin : Kertomuksia

7,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KERT-394E40
Katso kaikki vaihtoehdot
Mihail Sholohovin kuuluisat donilaistarinat liittyvät aiheensa puolesta hänen suureen Donin-trilogiaansa. Donin kasakkakylissä, joita Sholohov novelleissaan lähinnä kuvaa, reihuvat taistelut kansalaissodan vuosina 1920-luvun alussa raivokkaampina kuin ehkä missään muualla, sillä osa kasakoista oli valkoisten puolella, osa punaisten puolella. Veli taisteli veljeä vastaan, poika isäänsä vastaan eikä Sholohov näistä ajoista kertoessaan tee eroa valkoisten tai punaisten hyväksi: taiteilijan varmalla kädellä hän kuvaa objektiivisen rauhallisesti ennen kaikkea ihmistä kaiken sen mielettömyyden keskellä, jota tuo sota merkitsi.

Donilaistarinoiden lisäksi kokoelmaan sisältyy Sholohovin viime vuosien tuotantoa edustava laajahko novelli "Ihmiskohtalo", jonka pohjalta tehty elokuva on herättänyt suurta kansainvälistä huomiota.

Mihail Sholohov on itse osallistunut tämän kokoelman valintaan ja käännös on Juhani Konkan käsialaa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäJuri Nagibin
Muut tekijätJuhani Konkka
Teoksen nimiKertomuksia
AlkuteosRasskazy
SKUP-KERT-394E40
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja