Jyrki Mäntylä : Lohilaaksolaisten saaga

Islantilaisten kuulut sukusaagat, kuten juuri »Lohilaaksolaisten saaga», ovat sangen omalaatuinen ja totunnaisesta kirjallisuudesta poikkeava ilmiö. Saagan pohjana on tarina- ja runoperinne, joka on kulkenut kansan suussa sata, parikin sataa vuotta, mutta itse saaga on kirjoitettu historiankirjoittajan päämäärin, kuvaamaan henkilön, suvun tai paikkakunnan merkittäviä vaiheita ja kohtaloita. Näin on syntynyt värikäs tarina, jollaisen omalaatuisesta viehätyistä Frans G. Bengtson »Orm Punaisessa» niin onnistuneella tavalla käytti esikuvanaan.

»Lohilaaksolaisten saaga» kertoo iskevin asiallisin, turhia psykoloogisia asioita ja tapahtumia, joiden vaikuttimia ja taustaa myöhempien aikojen kirjoittajat yrittävät laajaltikin selittelemään. Kertomus alkaa 800-luvun lopulta: kunnianhimo Harald Kanuunotukan itsepintaisuus herättää tyytymättömyyttä Norjassa, ja vuonokunnissa ja muut ylpeät päälliköt sekä mahtavat suurtalonpojat lastaavat perhe­kuntansa, sukunsa ja omaisuutensa laivoihin ja lähtevät merelle, kohti uutta asuinsijaa, ylhää tuntematonta Islantia, nousevat maihin saaren länsirannikolla, asettuvat taloksi Lohilaakson tienoille.

Nämä Islannin uudet asukkaat liittyvät toisiinsa monin, yhä uusiutuvin sitein: avioliittojen, kauppamatkojen, valtakamppailujen ja karmeiden verkostojen välityksellä. Lohilaaksolaisten tarina on monipolvinen, laajalle rönsyilevä, yhtä jylhän dramaattinen kuin saaren luonto: häistä hautajaisiin on usein hyvin lyhyt aika, harva kuolee vuoteeseen ainakaan luonnollisista syistä, eikä ketään jätetä kostamatta. Saaga päättyy kristinuskon tuloon Olavi Pyhän aikana, jolloin islandilaiset alkavat opetella uusia käsityksiä elämästä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä.