Jyrki Raulo : Koivukirja
17,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KOIV-F7953B

Koivukirja tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen Suomen kansallispuuna pidetyn koivun viljelyyn, hoitoon ja merkitykseen metsätaloudessa. Jyrki Raulon teos perustuu vuosien kattaviin metsätieteellisiin tutkimuksiin koivun jalostamisesta ja hyödyntämisestä.
Kenelle: Metsäalan opiskelijoille ja ammattilaisille, luonnontutkijoille, opettajille, maisemansuunnittelijoille sekä metsänomistajille ja kaikille koivun kasvatuksesta kiinnostuneille.
Koivua on jo vanhastaan pidetty maamme kansallispuuna, ja Suomi onkin kiistatta eräs maailman koivuvaltaisimpia metsätalousmaita. Olemme myös oppineet hoitamaan koivikoitamme ja koivun varaan on rakennettu mittavaa metsäteollisuutta. Koivikon kasvatuksessa ovat luontevasti yhdistyneet metsämään biologinen hoito, maisemallisten kauneusarvojen edistäminen ja tuottoisa taloudellinen toiminta sopusuhtaiseksi kokonaisuudeksi.
Maamme metsäalan koulutusta on jo pitemmän aikaa vaivannut korkeatasoisten koivua ja muitakin lehtipuita käsittelevien oppi-ja käsikirjojen puute. Ulkomaisista tietolähteistäkään ei ole ollut tässä suhteessa apua, vaan koivun osalta olemme olleet omien tai kansainvälisesti enemmän antavana kuin vastaanottavana maana. On syytä tervehtiä ilolla fil.tri, dos. Jyrki Raulon "Koivukirjaa", johon tekijä on koonnut olennaisimman osa monipuolisten hoitotutkimustensa tuloksista.
Ennakkoluulottomasti tri Raulo aloitti jo 1960-luvun alussa tutkimuksensa hyvälaatuisen koivun jalostamiseksi ja tuottamiseksi, unohtamatta silti laajempiaakaan metsabiologisia näkökohtia. Kun "Koivukirja" nyt on vuosien työn tuloksena valmistunut, sitä voi suositella paitsi metsäammattimiehille tai sellaiseksi opiskeleville, myös luonnontutkijoille ja opettajille, maisemansuunnittelijoille, metsänomistajille ja yleensä kaikille, jotka ovat tästä kauniista ja hyödyllisestä metsäpuusta ja sen kasvatuksesta kiinnostuneita.
Matti Leikola
Matti Leikola
Helsingin yliopiston metsänhoitolehtori

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Jyrki Raulo |
| Teoksen nimi | Koivukirja |
| SKU | P-KOIV-F7953B |