K. W. Gullers : Käytä oikein kameraasi
Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KAYT-07AD71

K. W. Gullersin teos avaa oven valokuvauksen monipuoliseen maailmaan, korostaen henkilökohtaisen ilmaisun vapautta ja näkemisen iloa kameran kautta.
Valokuvaaminen on nykyisin jo tullut jokamiehen huviksi ja harrastukseksi. Me ikuistamme mielenkiintoisia ja merkityksellisiä tapahtumia, kesäiltojen aurinkoisia päiviä, mutkittelevia latuja, leikkiviä lapsia ja suurkaupungin vilinää. Mutta osaammeko käyttää oikein kameraamme, pystymmekö saamaan kohteistamme esille juuri sen, mikä meille on tärkeintä?
K. W. Gullers on nykyisin Pohjoismaiden tunnetuimpia valokuvaajia ja saavuttanut kansainvälistä kuuluisuutta ja tunnustusta. Hän on mestari tavoittamaan silmänräpäyksen aidon vaikutelman, ja hänellä on omaperäinen tapa sekä kyky kaikille muillekin havainnollisesti selittää, mistä on kysymys.
'Käytä oikein kameraasi' kertoo voi vain siitä, miten otetaan parempia kuvia, vaan ennen kaikkea, miten saavutetaan p. w. kuvaamisen, Teos opettaa näkemisen iloa. Kirjan sanoma on vapauden sanomaa: älkäämme matikko toisia aiheen valinnassa, kokeilkaamme ja käyttäkäämme oppiakaan tuhlaillen filmiä — kaikki aiheet soveltuvat valokuvattaviksi, koko ympärillämme kuohuva monivivahteinen elämä. Olemme ostaneet kameran huviksemme, ja kuvien on silloin tuotettava meille ja tuttavillenne iloa, ei vain sunnuntaisin, vaan arkisinakin päivinä, ja nimenomaan juuri niinä.
'Käytä oikein kameraasi' opettaa meitä näkemään kameramme avulla täysin uudella ja mielenkiintoisella tavalla. On yhdentekevää, onko valokuvauskoneemme yksinkertainen 'laatikkoamera' vai muodikas tieteen viimeinen saavutus ja olemmeko itse vasta-alkajia vai vanhoja tekijöitä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | K. W. Gullers |
| Muut tekijät | Otso Pietinen |
| Teoksen nimi | Käytä oikein kameraasi |
| Alkuteos | Foto för alla |
| SKU | P-KAYT-07AD71 |