Kaarina Davis : Toisinnäkijän päiväkirja

Alkaen 30,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TOIS-6E4269
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Kaarina Davisin Toisinnäkijän päiväkirja vie lukijan syvälle luonnonrauhaan ja pohtimaan elämän merkityksiä urbaanin kiireen vastapainoksi. Kirja avaa koskettavia näkökulmia luontosuhteeseen ja ihmisen paikkaan sukupolvien ketjussa.

Kenelle: Luonnonsuojelusta ja luontosuhteesta kiinnostuneille sekä päiväkirjamaisista elämäkerroista pitäville.

Maailmassa on enää vähän paikkoja, joissa ei kuuluisi yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin. Sellainen oli Alhonlahti, vanha sukutila, jonne Kaarina Davis muutti vuonna 2004 kaupungin kiireiden keskeltä. Humisevat metsät, pihapiirin linnut, jäätyvän järven äänet, luonnonrauha - uusia ulottuvuuksia avautui Kaarinan elämään. Sitten metsät alkoivat kaatua ympäriltä.

Toisinnäkijän päiväkirjassa Kaarina kertoo, miten sairaanhoitaja-ajoilta tuttu halu puolustaa elämää herää, kun uhattuina ovat puut ja linnut. Hän pohtii myös omaa taustaansa kahden kulttuurin välissä, kuolemaa ja osaansa sukupolvien ketjussa. Eräänä päivänä kaksi yhteydenottoa tuntuvat nivovan kaiken yhteen.

Toisinnäkijän päiväkirja seuraa Kaarinan luonnonläheistä elämää viiden vuoden ajan. Eläytyvät kertomukset luonnosta ja ihmisistä kantavat eteenpäin suurempaa tarinaa, joka kiehtoo luonnonystäviä ja kaikkia, jotka tavalla tai toisella etsivät juuriaan.

Toisinnäkijän päiväkirja on Kaarina Davisin (s. 1970 Yhdysvalloissa) kolmas teos. Hänen muita teoksiaan ovat Rankka kutsumus (2007, Tieto-Finlandia-ehdokas) ja Irti oravanpyörästä (2010). Molemmat teokset ovat herättäneet keskustelua ja saavuttaneet lukijoiden suosion.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäKaarina Davis
Teoksen nimiToisinnäkijän päiväkirja
SKUP-TOIS-6E4269
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja