Kaarina Kolu : Konnakopla ja III B

6,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KONN-C0711C
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Kaarina Kolun esikoisteos kertoo kolmannen luokan oppilaiden kyvystä vaikuttaa koulun sääntöihin ja arkeen, tutkien vallan ja demokratian teemoja koulumaailmassa.

Kenelle: Suunnattu lapsille ja nuorille.

Kaikki alkoi siitä, että puoli luokkaa unohti sinnooperivärin. Lehtori Silvosen mielestä siitä sopi istua lauantaina. Ja sen jälkeen kolmas bee olikin istunut tarpeeksi. Se ryhtyi toimiin.
Aluksi kolmannen been viittauslakko näytti lapselliselta järjestyshäiriöltä. Mutta viikon päästä rehtorin jyrinään hiipi neuvoton sävy. Ne mokomat vaavat, että niiden kanssa piti keskustella ensin. Ne halusivat puuttua rangaistuksiin, oppituntien yllätyksiin. Asiaa ei parantanut paikallisen sanomalehden riemunraita, ja elmikkudramaiiota oli tehtaan ammattiosaston puuttuminen kurittomien koululaisten höpsötyksiin.
Kaupunki oli ihmeissään. Teinikunta huomasi jääneensä toiseksi. Vanhemmat eivät tienneet, etsikö ruusuja vai vitsapuita. Opettajainhuoneessa kuohui, ja kouluhallitukseen kulki kirjeitä.
Eniten ihmeissään oli kolmas bee itse. Se oli saanut aikaan oikean vyöryn. Ja kuitenkin se oli vaatinut vain - demokratiaa kouluun!

Kaarina Kolun (s. 1948) ensimmäinen kirja käsittelee perinteellisistä koululaisromaaneista poiketen koulua työpaikkana, jonka säännöt ja valtasuhteet vaikuttavat syvästi jokaisen koululaisen elämään. Kaarina Kolu on kirjallisuuden opiskelija ja Kouvolan Sanomien kirjallisuusarvostelija.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäKaarina Kolu
Teoksen nimiKonnakopla ja III B
SKUP-KONN-C0711C
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja