Kai Donner : Siperian samojedien keskuudessa vuosina 1911-1913 ja 1914

"Tämän matkani kauneimmat muistot palautuvat noihin ihmeellisiin iltoihin, jolloin aarniometsän hämärässä sain ottaa osaa tuollaisiin pakanallisiin jumalanpalveluksiin. Meitä istui muutamia miehiä jokeen ulkonevalla niemekkeellä. Ilta oli hiljainen, nuotio melkein sammunut, ja suurina mahtavina varjoina kohosivat aarniometsän ikivanhojen setripuiden rungot kirkasta tähtitaivasta kohti. Lumi peitti pehmeänä maan, ja koko luonto näytti nukkuvan erämaan unta. Miehet olivat pitkälli kertoneet vanhoja satujaan edesmenneistä urhoista, ja noita oli jutellut niin taivaan kuin manalan henkien kanssa. Olin unohtanut koko itsessäni jäljellä olevan kulttuuri-ihmisen, en ollut ajatellut kristinuskoa enkä muita oppeja, olin päinvastoin lapsellisen ihailuni valtaamana täydellisesti vaipunut näkemään ja kuulemaan. Tunsin itseni yht'äkkiä lapseksi ja kuvittelin niinkuin lapsuudessa kaikkia esineillä olevan sielun, joka puhui; ja ympärilläin näkyi näkymättömiä, sielunomaisilta tavallista maailmaa johtavilta ja minun tunteillani ohjattavilta olennoilta kansoitetuksi. Erämaan mittaamaton laajuus ja sen äärettömässä hiljaisuudessa jouduin kaiken jumaluuden lujan uskoon vieden satumaisen mystiikan, sydämen ja uskonnollisesti selittämättömän vangiksi."