Kaikenlaista rohkeutta
Alkaen 10,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KAIK-FF522D

Kaikenlaista rohkeutta tarkastelee rohkeuden monia muotoja yhteiskunnan, tieteen ja yksilön näkökulmista. Teos pohtii, miten sisukkuus ja uskallus ilmenevät niin arjen pienissä teoissa kuin mullistavissa tutkimusmatkoissa.
Takakansi
Rohkeutta kuvastaa helposti rämäpäinen pelottomuus, jonka siivittämänä muutetaan toiselle puolen maailmaa tai lähdetään tutkimaan maapallon tuntemattomia laitoja maineen ja kunnian toivossa.Antiikissa rohkeus asettui oikeudenmukaisuuden, viisauden ja kohtuullisuuden rinnalle yhdeksi neljästä perushyveestä.
Usein rohkeat teot avartavat tuntemaamme maailmaa ja vavisuttavat ennakkoluuloja. Minkälaista kanttia on vaatinut naiselta ryhtyä asianajaksi silloin, kun naiset eivät vielä aina vapautuisi sukupuolestaan päästäkseen yliopistoon? Entä millaista arjen rohkeutta tarvitsee nykyään maahanmuuttaja tai työssäkäyvä köyhä?
Vuoden 2019 Tieteen päivien kirja Kaikenlaista rohkeutta tarkastelee sisukkuuden ja uskalluksen rajoja niin yhteiskunnassa, tieteessä kuin yksilöiden välillä. Tutkimuksessa uskalias hyppy tuntemattomaan voi murtaa aiemmat totuudet tai saattaa esimerkiksi avaruusluotaimen turvallisesti kohteeseensa kymmenen vuoden matkaamisen päätteeksi. Toisaalta näennäisen pieni teko saattaa vaatia suunnattoman määrän rohkeutta: läheisen koskettaminen tai oman äänen kuuluville saaminen työyhteisössä.
Esittely
Rohkeutta kuvastaa helposti rämäpäinen pelottomuus, jonka siivittämänä muutetaan toiselle puolen maailmaa tai lähdetään tutkimaan maapallon tuntemattomia laitoja maineen ja kunnian toivossa. Antiikissa rohkeus asettui oikeudenmukaisuuden, viisauden ja kohtuullisuuden rinnalle yhdeksi neljästä perushyveestä.Usein rohkeat teot vavisuttavatkin ennakkoluuloja ja avartavat tuntemaamme maailmaa. Minkälaista kanttia on vaadittu naiselta, joka on halunnut toimia asianajajana aikana, jona hänen on pitänyt anoa vapautusta sukupuolestaan päästäkseen yliopistoon? Entä millaista arjen rohkeutta tarvitsee nykyään maahanmuuttaja tai työssäkäyvä köyhä?
Tieteen päivien 2019 kirja Kaikenlaista rohkeutta tarkastelee sisukkuuden ja uskalluksen raameja niin yhteiskunnassa, tieteessä kuin yksilöiden välillä. Tutkimuksessa uskalias hyppy tuntemattomaan voi murtaa aiemmat totuudet tai saattaa esimerkiksi avaruusluotaimen turvallisesti kohteeseensa kymmenen vuoden matkaamisen päätteeksi. Toisaalta näennäisen pieni teko saattaa vaatia suunnattoman määrän rohkeutta: läheisen koskettaminen tai oman äänen kuuluville saaminen työyhteisössä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Muut tekijät | Pekka Aula & Ilari Hetemäki ym. |
| Muut tekijät | Edited by: Ilari Hetemäki, Hannu Koskinen, Tuija Pulkkinen and Esa Väliverronen |
| Teoksen nimi | Kaikenlaista rohkeutta |
| SKU | P-KAIK-FF522D |
