Kalevalaseuran vuosikirja 51 : Vanhaa ja uutta Lappia

Kirjailija Saara Wacklin pahoitti vuonna 1835 mielensä: Pariisissa kaikki olivat kuulleet Lapinmaasta, mutta ei kukaan Suomesta. Yhä vielä Lappi on pohjoisen eksotiikan toiviomaa, joka magneettisen kentän tavoin vetää puolensa sekä turisteja että tutkijoita. Lapin kulttuurista löytyy avain moneen oman muinaiskulttuurimme arvoitukseen. Saamelaisten aktiivisen sopeutumisen ongelmat ovat Pohjolan yhteisiä nykyongelmia.

Hannes Sihvon toimittama VANHAA JA UUTTA LAPPIA — Kalevalaseuran vuosikirja 51 — sisältää tiivistelmän siitä, mitä 1970-luvun alussa ollaan saamassa selville saamelaiskulttuurista. Mukana on lappalaistutkijoita (Martti Haavio, Lauri Honko, Juha Pentikäinen), kansatieteilijöitä (T. I. Itkonen, E. A. Virtanen, Kustaa Vilkuna, Ahti Paulaharju, Samuli Aikio), folkloristeja (Matti Kuusi, Pentti Leino), lappologeja (Paavo Ravila, Terho Itkonen), Lapinkielisen tai Lappiin liittyvän kirjallisuuden ja musiikin tuntijoita (Erkki Itkonen, Taneli Kuusisto, Helena Kinanen, Ilpo Tiitinen), kalliomaalausten ja arkistotöytöjen esittelijöitä (Ville Luho, Aulis Oja, norjalainen Knut Bergsland), mutta myös nykylappalaisuutta tutkiva sosiologi Erkki Asp ja luonnontutkija Paavo Kallio.

VANHAA JA UUTTA LAPPIA on jännittävä löytöretki tuoreimpaan Lapin tutkimukseen, välttämätön tietoteos jokaiselle Lapin harrastajalle.