Kalevi Kalemaa : Sankareita vai pelkureita : suomalaisen aseistakieltäytymisen historia
Alkaen 6,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SANK-E3284C

Kalevi Kalemaa tarjoaa kattavan katsauksen suomalaisen aseistakieltäytymisen historiaan ja siihen liittyvään yhteiskunnalliseen keskusteluun 1800-luvulta tähän päivään.
Takakansi
Sukellus suomalaisen rauhanliikkeen ja pasifismin historiaanAseistakieltäytyminen on aina kuulunut Suomessa yhteiskunnan marginaaliin, mutta se on usein herättänyt intohimoja, laajaa poliittista ja kulttuurista kuohuntaa. Vaikka myrskyt ovat jo tyyntyneet, aseistakieltäytyjä asettuu silti valinnallaan yhä poikkiteloin sovinnaisuuden kanssa.
Aseistakieltäytyjät on nähty niin vastuunpakoilijoina kuin sivistyksen esitaistelijoina. Miten heihin on eri aikoina suhtautunut julkinen sana, laki, puolustuslaitos tai kirkko? Sankareita vai pelkureita kertoo ensimmäistä kertaa maamme aseistakieltäytymisen koko historian 1800-luvulta nykypäiviin.
Esittely
Vaikka aseistakieltäytyminen on aina kuulunut Suomessa yhteiskunnan marginaaliin, se on usein herättänyt intohimoja, laajaa poliittista ja kulttuurista kuohuntaa. Myrskyt ovat jo tyyntyneet, mutta silti aseistakieltäytyjä asettuu yhä valinnallaan poikkiteloin sovinnaisuuden kanssa.Miekkoja on taottu auroiksi oman hengenkin uhalla. Aseistakieltäytyjät on nähty niin marjamiehinä , omantunnonarkoina kuin sivistyksen esitaistelijoinakin. Miten heihin on eri aikoina suhtautunut julkinen sana, laki, puolustuslaitos tai kirkko? Sankareita vai pelkureita kertoo ensimmäistä kertaa maamme aseistakieltäytymisen koko historian 1800-luvulta nykypäiviin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Kalevi Kalemaa |
| Teoksen nimi | Sankareita vai pelkureita : suomalaisen aseistakieltäytymisen historia |
| SKU | P-SANK-E3284C |
| Avainsanat | historia, rauhanliikkeet, pasifismi, rauhantyö, elämänkatsomus, aseistakieltäytyminen, vakaumus, siviilipalvelus, siviilipalvelusmiehet, totaalikieltäytyminen |
