Kalle Päätalo : Huonemiehen poika

Järven törmältä, kohdalta mihin Iijoen lohi päättää keväisen nousunsa, katselee maailmaa utelias ja tiedonhaluinen pikkupoika niska kekassa ja vanha hattureuhka silmillään. Siinä on hänen maailmansa: talvella viittatie kulkijoineen, kesällä veneet ja tukkilautat — pienten tapahtumien kasvavaa rikkautta, elämää, ihmisiä — ja jokaisella tarinansa...

Sitten tulee talvi jolloin sattuu paljon. Maailma on äkkiä räjähtänyt täyteen uutta tapahtumaa ja tietoa, iloisia enteitä ja pelottavia: Irnin laiva kulkee jäätä pitkin, valtava porokarja ylittää järven ja kansakoulun sali kaadetaan. Pojan elämänrankaa alkavat sen kudotaan nyt ensimmäiset tummat raidat, kun naapurustoon ilmaantuu salaperäinen kulkija ja hauskoilla leikeillään saa kunnon maalaispoikien isätkin hälyttävää häppäränsä vastaanlinnan isomie kävelylle ja nämä tekevät siitä kohtalokkaita päätelmiä. Näin poika saa ensimmäisen kosketuksensa ihmisen synkkään sukupuolisuuteen, jonka tabuja ankarat huivipänaiset kiihteynesti vaalivat. Mutta onneksi osuu vastarannallekin Hiiltu-Kalle, nuori ja lupaava naistenmies, joka eräänä mukavana päivänä hilpeän mutkattomasti selvittää miten asiat ovat.

Selkosten värikkäät ihmiset Kalle Päätalo kuvaa aidolla kertojanilolla, johon suodattuu myötätuntoista huumoria. Hän vie nyt lukijansa aivan uudelle näköalapaikalle, Jokijärven Isolekallioille, josta avautuvan elämänmaiseman hän näyttää varhaiskehityksessään elävän pikku pojan näkökulmasta. Vaikka yhteiskunnan kentässä ei liikuta vielä laajasti, on synnyinseudun välistävampa ja todistelevampi. Se on kuva 20-luvusta silloisine kansanomaisine kasvatustapoineen — hyödyllinen kuva kun halutaan tietää mistä on tultu.