Karo Hämäläinen : Mummo marjassa : kolmannen vuosituhannen huonoimmat vitsit
Maailma on pullollaan vitsejä, mutta suurin osa niistä olisi kannattanut jättää kertomatta. Keskinkertainenkin vitsi muuttuu huonon kertojan käsissä suorastaan säälittäväksi, etenee tuhoisasti ja tartuttaa kuulijansa kuin influenssa-aalto. Eikä vitsille edes voi tulla vastustuskykyiseksi
Mummo marjassa sisältää aikamme surkeimmat blondi-, poliisi- ja hehkulamppuvitsit. Maria Heikkilän kuvittamissa hassunkurisissa hahmoissa ivataan ansaitusti myös laihialaisia, skotteja ja ruotsalaisia.
Vaan korutonpa olisi hupahetki ilman sananmuunnoksia, kakka-, pissa- ja pieruvitsejä, hädin tuskin lentäviä lauseita sekä kökkökäännöksiä. Sikapitkistä ja susihuonoista sutkauksista puhumattakaan.
Luvassa on siis absoluuttista kidutusta ja korvien piinausta. Nämä vitsit ontuvat siihen malliin, että tekee itsekin mieli alkaa linkata myötähäpeästä.
Kaksi mummoa meni mustikkaan, mutta no niin!
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Karo Hämäläinen |
Muut tekijät | Salla Simukka & Maria Heikkilä |
Teoksen nimi | Mummo marjassa : kolmannen vuosituhannen huonoimmat vitsit |
Avainsanat | kaskut, vitsit |