Katariina Parhi : Saadaan vähän kamaa

Katariina Parhin teos tarkastelee Suomen ensimmäistä huumeaaltoa sekä hoitojärjestelmien ja yhteiskunnan muutosta 1960-70-luvuilla. Teos perustuu laajaan arkistotutkimukseen ja haastatteluihin.
Saadaan vähän kamaa sukeltaa 1960-70-lukujen Suomeen ensimmäisen huumeaallon mukana. Huumeilla haettiin jännitystä ja kavereiden hyväksyntää sekä paettiin pahaa oloa. Nuoriso oli vasta keksitty, mutta jo nyt osa siitä putosi yhteiskunnan ulkopuolelle.
Hoitojärjestelmät olivat vielä lapsenkengissään, lainsäädäntö laahasi jäljessä kehityksestä ja yhteiskunta muuttui monin tavoin. Hoitomuotoja kehitettiin hyvien arvausten perusteella, ja huumeongelmaa hoidettiin uusilla menetelmillä, joihin aikakauden ideologiat toivat omat lisämausteensa.
Arkistoaineistoon ja haastatteluihin perustuva teos antaa äänen hoidon pioneereille, joiden oli luotava tehokasta hoitoa lähes tyhjästä. Se kuulee myös käyttäjiä, jotka vaihtelivat jazzia kuuntelevista älyköistä tokkuraisiin nuoriin ja itsekin lääkeriippuvaisiin lääkäreihin.
Saadaan vähän kamaa tarjoaa ainutlaatuista tutkimustietoa ajankohtaiseen keskusteluun huumeista, niiden kriminalisoinnista ja käytön ennaltaehkäisemisestä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Katariina Parhi |
Teoksen nimi | Saadaan vähän kamaa |
SKU | P-SAAD-F68449 |