Kati Pihlajamäki : Ehdoton
4,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-EHDO-5BF3BF

Kati Pihlajamäen "Ehdoton" on erikoinen, hauska ja liikuttava romaani, joka seuraa 16-vuotiaan koulupojan elämää, yksinäisyyttä ja uusia ihmissuhteita. Romaani käsittelee rakastamisen ja uskollisuuden teemoja tavalla, joka jää lukijan mieleen.
Kenelle: 12–16-vuotiaille nuorille
Tamperelainen Kati Pihajamäki (s. 4.12.1959) kuvaa tässä erikoisessa, hauskassa ja liikuttavassa romaanissa 16-vuotiaan koulupojan vaiheita syksystä kevääseen. Samalla se on kertomus rakastamisesta ja uskollisuudesta.
Sellainen hän on: ehdottoman erilainen, ehdottoman yksinäinen. Omasta yksinäisyydestään käsin hän tarkkailee luokkatovereidensa typerän tuttuuksia touhuja. Mutta eräänä päivänä välitönkin yksinäisyyteen on ilmestynyt häiritisijöitä. Kolmikko, joille ehdoton on mielessään antanut nimet suru, tähtisilmä ja kihara.
Ehdoton tarkkailee kolmikkoa, varsinkin kiharaa, harvahampaista, likinäköistä tyttöä, joka puhuu lakkaamatta ja jolla on niin ihanat hiukset.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa kihara saa yhä suuremman sijan ehdottoman elämässä. Joululoman tultua ne uhkaavat painajaisilta, sairauden vuoksi kotiin jääminen tuntuu kohtuuttomalta rangasitukselta. Ehdottoman maailma on äkkiä järkkynyt ja syynä on kihara, joka – niin onkohan hän likinäköisillä silmillään edes nähnyt kunnolla? ehdotonta!
Palkittu Nuorten kertomus elämästä -kilpailussa

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Kati Pihlajamäki |
| Teoksen nimi | Ehdoton |
| SKU | P-EHDO-5BF3BF |