Katja Kettu : Surujenkerääjä
Alkaen 7,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SURU-F312E7

Katja Kettu tarjoaa herkullisen vinoa kerrontaa esikoisteoksessaan, joka punoo yhteen suvun vaiheet, historian vääryydet ja niiden oikaisemisen pyrkimyksen. Surujenkerääjä marssittaa näyttämölle pohjoisen ja etelän maisemien yli kulkevan, rujonkauniin sukusaagan täynnä lämmintä huumoria ja syvää vastuuntuntoa.
Takakansi
"Katsoin peiliin. Sieltä tuijotti minua sukupolvi toisensa perään, eikä pitänyt näkemästään."Surujenkerääjällä, heimonsa helmellä, on kaksi tehtävää: Palauttaa Suvun Nimi ja Heittää Surut Aurajokeen. Kumpikin niistä vaatii sukeltamista historiaan, sinne missä vääryys tapahtui. Aseena hänellä on mustaa valakoisella, kilpenään vuosien varrella keräämänsä kivet, kokoelma suruja. Matkallaan pohjoisesta etelään Surujenkerääjä marssittaa näyttämölle niin omat kuin kovia kokeneen ja kunniatta jääneen sukunsa vaiheet – ketään säästämättä ja mistään tinkimättä kuitenkin lämmöllä ja rakkaudella. Tarina tarinalta hän lähestyy sukuunsa liittyvää salaisuutta, jonka olemassaolosta ei itsekään ole ollut tietoinen.
Surujenkerääjä on riemukkaan groteski sukusaaga, rujonkaunis tarina koskosta ja vastuusta. Samalla se on tutkielma todellisuudesta, sen hahmottumisesta ja tulkinnasta. Siitä, miten tässä maailmassa tullaan onnelliseksi, lakataan murehtimasta turhia.
Esittely
Herkullisen vinolla otteella kirjoitettu esikoisteos nuoren naisen pyrkimyksestä oikaista historian virheet ja palauttaa kunniatta jääneen sukunsa maine.* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Katja Kettu |
| Teoksen nimi | Surujenkerääjä |
| SKU | P-SURU-F312E7 |
