Katleena Kortesuo : Tunteet tapissa

Katleena Kortesuo pureutuu tunteiden kasvavaan merkitykseen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja pohtii, miten tunnevetoisuus ohjaa nyky-Suomea. Ajankohtainen tietokirja yhdistää tutkimustietoa, tilastoja ja asiantuntijanäkemyksiä valaisten tunteiden vaikutuksia yhteiskuntaamme.
Koko läntinen maailma ja Suomi sen mukana on siirtynyt tunteittensa ohjattavaksi. Teemme isoja yhteiskunnallisia päätöksiä äärimmäisen tunnevetoisesti. Mitä siitä seuraa, ja miten saisimme ohjakset taas käsiimme?
Ajattelutavan muutos suhteessa tunteisiin tapahtui 1990–2020-luvuilla. Kirjassa tarkastellaan tunnevetoisuuden kautta 2000-luvun yhteiskuntahistoriaa, sosiaalisen median vaikutusta ja nykyihmisen päätöksentekoa. Katleena Kortesuo perkaa tutkimustiedon, tilastojen ja asiantuntijahaastatteluiden avulla yhteiskuntamme nykytilannetta ja sitä, mihin olemme menossa, jos annamme tunteidemme viedä.
Tunteet ovat tärkeitä – mutta ne eivät silti aina ole oikeassa. Meidän on tunnistettava tunteiden vaikutukset meihin, jotta emme päädy tekemään lyhytnäköisiä päätöksiä ja ohittamaan oleellisia näkökulmia. Sen sijaan voisimme alkaa käydä kohti yhteiskuntaa, jossa annetaan mahdollisuus myös harkinnalle, rauhalliselle keskustelulle ja kestävälle päätöksenteolle.
Katleena Kortesuo on tunnettu tietokirjailija ja viestinnän kouluttaja. Kortesuo on kirjoittanut yli 40 tietokirjaa, ja hänet on palkittu Kultasulalla, Hopeasulalla ja Tietokirjailija-palkinnolla.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Katleena Kortesuo |
Teoksen nimi | Tunteet tapissa |
SKU | P-TUNT-4CAFFA |
Avainsanat | päätöksenteko, tunteet, politiikka, yhteiskunta, tunnetaidot, ajankohtaiset puheenaiheet, ajatuksia herättävä, yhteiskuntakritiikki |