Kersti Bergroth : Esseitä

Kirjailija ei voi olla olematta samalla arvostelija. Ei esimerkiksi räätäli voi kulkea kadulla huomaamatta vastaantulevien ihmisten pukuja, nauttimatta esteettisesti heidän onnistuneista vaatteistaan ja haluamatta parantaa huonoja leikkauksia ja malleja. Voikohan kukaan niin äärettömästi järkytty kirjailijan ajatuksista ja sanoista kuin toinen kirjailija? Jokainen kirjailija tietää, että hän voi kuljettaa mukanaan muistiissaan jotakin Shakespearen riviä vuosikausia kuin salaista evästä, josta hän silloin tällöin maistaa nektaria terveydekseen ja onnekseen. Vaarallisinta on kuitenkin antaa meidän kirjoittaa oman maan samanlaista kirjailijoista. Siinä harva meistä on tarpeeksi puhdas kirjoittaakseen arvostelun entistä enemmän sekaantuvat arviointi. Itse erehdyin arvostelussani etupäässä siksi, että olen luonnotonlii kateellinen. Ihailen usein kirjailijatovereita, jotka hurmaantuneesti kiittävät jotakin ammattiveljeään. Siinä he osoittavat enemmän sisäistä jaloutta ja kiitua kuin ulkopuolinen voi aavistaakaan. Myös jalommat tunteet kuin kateus voivat erehdyttää kirjailija-arvostelijaa, esimerkiksi ystävyys, wright or wrong, my country tunnetla. Mutta kun ammattivelji on ollut jonkin aikaa turvallisesti kuolleena tai kun hän on syntynyt vieraassa maassa, silloin luonnollinen rakkautemme taiteeseen ei yhtä helposti esty eikä sekoitu. Tietysti voi silloinkin tapahtua, että joku astuu varpaillemmne ja tuntuu meistä osaavan liian paljon, mutta yleensä riemuitsemme enemmän epäsitseistä kuin kaikista runoilijan saavutuksista.

Toivon, että näissä esseissä tuntuu jotakin siitä kiitollisuudesta ja autuudesta, jota hyvä taide on herättänyt minussa. Taide on ravinnoksi tarkoitettu, ilman sitä meillä ei ole täydellisessä mielessä jokapäiväistä leipäämme.