Kerttu Rahikka : Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin
Alkaen 8,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ELSA-A4D245
Nykylapsille kännykät ovat arkipäivää, mutta miten kavereille soitettiin ja viestejä vaihdettiin, kun mummut ja papat olivat nuoria? Elsa ja Lauri ovat mummolassa kyläilemässä Sisu-serkun perheen kanssa. Sisu on saanut oman puhelimen koulun alkamisen kunniaksi. Uusi puhelin ja sen toiminnot kiinnostavat lapsia. Pappa alkaa kertoa tarinoita omasta lapsuudestaan: miten silloin soitettiin, viestiteltiin ja otettiin valokuvia? Mummu vie lapset vintille etsimään vanhoja puhelimia. Kummalliset kapineet saavat lasten mielikuvituksen liikkeelle, ja serkukset saavat loistoidean: hehän voisivat keksiä vanhoista puhelimista kertovan elokuvan ja kuvata sen kännykällä. Tuumasta toimeen! Eikä aikaakaan, kun jännittynyt yleisö pääsee näkemään Kuka soittaa? -elokuvan ensiesityksen. Tarinaa täydentävässä tieto-osuudessa tutustutaan tarkemmin nykypuhelimien toimintoihin sekä puhelimenkäytön sääntöihin ja hyviin tapoihin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Kerttu Rahikka |
| Muut tekijät | Kuvittaja: Nadja Sarell |
| Teoksen nimi | Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin |
| SKU | P-ELSA-A4D245 |
