Keskiajan filosofia

Keskiajan filosofia oli kekseliäisyyden ja älyllisen pohdinnan aikakautta, jossa logiikka, etiikka ja luonnontieteet muotoutuivat uusiksi kokonaisuuksiksi. Teos tarjoaa kattavan katsauksen keskiajan filosofian keskeisiin virtauksiin ja ajattelijoihin.
Keskiaika oli filosofiassa luova ja älyllistä valoa säteillyt aikakausi. Logiikka ja filosofinen psykologia kehittyivät antiikin filosofian perinteestä, ja etiikka ja luonnontieteet jalostuivat itsenäisiksi aloiksi. Kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin vuorovaikutuksessa teologian suhde filosofiaan tuli jatkuvan älyllisen pohdinnan kohteeksi.
Keskiajan filosofia esittelee yleistajuisesti ja kattavasti keskiajan filosofian tärkeimpiä suuntauksia, osa-alueita ja ajattelijoita Rooman valtakunnan tuhosta renessanssin syntyyn. Lisäksi tarkastellaan keskiajan filosofian tutkimusta ja lähteitä sekä sen nykyfilosofialle tarjoamia kiehtovia haasteita. Suomalainen keskiajan tutkimus on saanut laajaa kansainvälistä huomiota. Tämän tutkimuksen hedelmiä Keskiajan filosofia nyt tuo suomenkielisen lukijakunnan ulottuville.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Risto Saarinen & Vesa Hirvonen |
Muut tekijät | Edited by: Risto Saarinen and Vesa Hirvonen |
Teoksen nimi | Keskiajan filosofia |
SKU | P-KESK-C2EF71 |