Kimmo Matero : Craic

80-luvun Irlannin vihreät maisemat, musiikki ja yllättävät kohtaamiset tuovat vilinää Kalervo Lahdenmäen uuteen seikkailuun. Kimmo Materon humoristinen ote ja kulttuurirakkaus värittävät tarinaa poikkeuksellisen elävästi.
Kotimaa saa jälleen jäädä taakse, kun tanssimuusikko Kalervo
Lahdenmäki singotaan 80-luvun alkupuolella Irlannin vihreälle
saarelle, tällä kertaa ystävyyskuntatoimintaa käynnistämään.
Kalervo saa huomata, että on sitä kotiseutuhenkeä muuallakin:
Irlannin tasavaltalaisarmeijan avustajaksi päätyminen kiinnittää
viranomaistenkin huomion, ja terroriteot muuttavat mukavan
kulttuurimatkan luonteen tavallista jännittävämmäksi.
Muusikkona Kalervo tulee tällä kertaa tutustuneeksi Irlannin
perinteikkääseen kansanmusiikkiin. Mutta saako vanha
soittokaveri matkalla selville isänsä henkilöllisyyden?
"Craic" on Kalervo Lahdenmäen seikkailuista kertovan kirjasarjan toinen, itsenäinen osa.
Kimmo Matero on musiikin ja kansainvälisten kulttuurien innokas harrastaja, joka on löytänyt seuraavaksi itseilmaisunsa muodoksi humoristissävytteisen seikkailukirjallisuuden. Omien kokemusten ja legendaarisen 80-luvun taltiointi onnistuu luontevasti Kalervo Lahdenmäki -alter egon kautta.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Kimmo Matero |
Teoksen nimi | Craic |
Avainsanat | seikkailu, Road trip, musiikki, Irlanti, Huumori |