Kirsti Ellilä : Kesä kummitustalossa

Samu miltei rutisti mut katki. Se nipisti silmänsä kiinni ja kahmi mut syliinsä kuin olisi koonnut tuuleen hajonneita voikukan hattuvia. Se kasasi mut, teki mut ehjäksi. Piti kiinni, eikä päästänyt ajelehtimaan. – Mennään kotiin, se sanoi.

Koti tarkoitti rähjäistä, vuosikausia autiona ollutta talovanhusta Korpinkadulla. Peltsi, Bertta, Samu ja Takku valtasivat talon ja muuttivat sinne kuin kesäleirille, maalasivat seinät oranssiksi ja viihtyivät. Jokaisella heistä oli takanaan kipeitä ongelmia ja kaikki olivat paossa jotain – he elivät vain tätä päivää, huomisesta ei tiennyt kukaan. Bertta unelmoi teatterista, Samu halusi soittaa viulua, Takku tähdätä klarinettineen suuria ponnistuksia – vain Peltsi tunnusti olevansa ainoan päällä. 'Mä olin ikuisiksi ajoiksi tosi jumissa, mutta äkkiä tumput suorina ihmettelemään, kun ihmiset, jotka oli mulle tärkeitä, häipäisivät taivaan tuuliin.' Mutta sitten Peltsi alkoi nähdä outoja näkyjä ja kulkea unissaan. Johtuivatko unet vain vuokraisäntä Hallikaisen kertomasta surullisesta tarinasta talon entisistä asukkaista? Kuka oli kaunis valkopukuinen nainen, joka ilmestyi Peltsille välillä ja mitä hän yritti kertoa?