Kis kis kippurahäntä : kaskuja itsenäisyyden vuosilta

Suomen leijona, vaakunaeläin, on viiden itsenäisen vuosikymmenensä aikana kokenut kaikenlaista. Käynyt ensiksi oman häntänsä kimppuun kuten pennut yleensä, lumoutunut ärhäkästä murinastaan, ollut milloin punainen, milloin valkoinen, jopa sinisen musta ja sarkaisen harmaa. Se on rakastanut piikkareita ja saappaita ja viihtynyt urittoen leikeissä. Se on ollut itsenäinen ja itsepäinen, kuriton ja kurillinen. Se on irvistellyt muille, mutta vielä enemmän omille vaakkuolilleen. Se on nauranut salamaileisti leijonannauruaan, pistellyt ja purrannut vasemmalle, oikealle ja keskelle.

Nykyisin leijonamme on miltei puistoleijna, kesy ja hyvinvoipa. Jos se käpölöi, se tekee sen leikkisästi eikä vihaisesti. Se ei enää piilottele lähettiäkyä tyksille. Siksi tämän kirjan toimittajat ovat uskaltaneet vetää sen häntää salaa. — Kis kis, kuparikatti!

Ja leijona on kertonut yhtä ja toista. Toimittajat ovat keränneet sen veikeimmät kepposet järjestäneet ne vuosikymmenittäin, varustaneet kunkin kymmenluvun pikku kronikalla ja liittäneet loppuun ajalle ominaisia lauluja: punaisia, sinimustia, sotaisia ja protestoivia.

Tuloksena on hervyän kirpeä kokoelma suomalaista naurua viiden vuosikymmenen ajalta, höystettynä Olavi Hurmerinnan riemukkailla piirroksilla.

Päälllys: Olavi Hurmerinta