Kohtaamisia lapsiperheissä

Kohtaamisia lapsiperheissä : Menetelmiä perhetyöhön presents practical solutions and up-to-date perspectives for family work methods in Finnish society.
Kenelle: For those working in family support and students in the field.
Vanhemmuuden tukeminen, perheen toimintakyvyn vahvistaminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen korostuvat aikana, jolloin taloudellinen epävarmuus ja huoli työpaikoista rasittavat perheitä ja kuluttavat voimavaroja. Tällöin saatetaan tarvita erilaisia tukitoimia, esimerkiksi kuntien, seurakuntien ja järjestöjen tarjoamaa perhetyötä. Perhetyön tavoitteena on tarjota perheille apua ja tukea silloin, kun lasten kasvatukseen, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen tai perhe-elämään liittyy pulmia. Ongelmien sijasta perhetyössä korostetaan perheiden voimavaroja.
Kohtaamisia lapsiperheissä on käytännönläheinen teos, joka tarjoaa työkaluja perheiden tukemiseen perhetyötä tekeville ja sitä opiskeleville. Teokseen on koottu perhetyön menetelmätietoutta ensimmäistä kertaa yksiin kansiin. Teoksessa käsitellään mm. vanhemmuuden tukemista sekä tarjotaan välineitä vuorovaikutuksen tukemiseen lapsiperheissä.
Kirjan ovat toimittaneet psykologi Marika Vilen, pastori ja psykoterapeutti Nina Tapio, sosionomi (YAMK) Paula Seppänen ja psykologi, psykoterapeutti Riikka Toivanen. Kirjoittajaryhmä koostuu perhetyön ammattilaisista, opettajista ja tutkijoista. Kirjan on kuvittanut Anita Polkutie.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Edited by: Marika Vilén, Paula Seppänen, Nina Tapio and Riikka Toivanen |
Teoksen nimi | Kohtaamisia lapsiperheissä |
SKU | P-KOHT-1938D9 |