Kristian Kosonen : Viipurin menetys

Takakansi

SOTAROMAANI VIIPURIN KATKERISTA TAISTELUISTA

Kesäkuu 1944. Aurinko Viipurin taivaalla ei anna ylikersantti Arvo Lieko­skelle aihetta hymyyn. Tilanne kaupungissa on nimittäin "koko lailla perseellään", kuten alikersantti Mörsky asian ilmaisee. Suomalaisten puolustus­raken­nelmat ovat kesken­e­räisiä, ilmatorjunnan varustus on surkea, ammusta­rvik­keista ei kuulu, ja ruoka­huollosta kukaan ei tiedä mitään. Kaupunkiin marssi­vat perääntyvät suoma­lais­sotilaat muistuttavat enemmän kerjäläisiä kuin soti­laita.

Prikaati ei todellakaan ole valmis suurtai­steluun. Viipurin menetys on raskas luku Suomen historiassa, mutta Kosonen ei kierrä romaanissaan vaikeita aiheita: pelkoa, kyvyt­tömyyttä, pettymyk­s­tä, häpeää, pakokauhua. Silmiin piirtyy kuva väsyneestä nuor­ka­s­­sa­sta, joka kiväärin­piippu takarai­voon kolahtel­den juoksee pakoon, kun vaihtoe­toina on vain perääntyminen tai tuhoutuminen. Ainoa toivo on muissa kohtalotovereissa.

Esittely

Sotaromaani Viipurin katkerista taisteluista

Sodan julmuus korostuu Kristian Kososen romaanissa

Kesäkuu 1944. Aurinko Viipurin taivaalla ei anna ylikersantti Arvo Liekoskelle aihetta hymyyn. Tilanne kaupungissa on nimittäin ”koko lailla perseellään”, kuten alikersantti Mörsky asian ilmaisee. Suomalaisten puolustusrakennelmat ovat keskeneräisiä, ilmatorjunnan varustus on surkea, ammustäydennystä ei kuulu, ja ruokahuollosta kukaan ei tiedä mitään. Kaupunkiin marssivat perääntyvät suomalaissotilaat muistuttavat enemmän kerjäläisiä kuin sotilaita.

Prikaati ei todellakaan ole valmis suurtaisteluun.

Viipurin menetys on raskas luku Suomen historiassa, mutta Kristian Kosonen ei kierrä romaanissaan vaikeita aiheita: pelkoa, kyvyttömyyttä, pettymystä, häpeää, pakokauhua. Silmiin piirtyy kuva väsyneestä nuorukaisesta, joka kiväärinpiippu takaraivoon kolahdellen juoksee pakoon, kun vaihtoehtoina on vain perääntyminen tai tuhoutuminen. Ainoa toivo on kohtalotovereissa.