Kultaiset vuosikymmenet Ilon ja kasvun vuodet 1950–1969

35,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KULT-3CF4EC
Katso kaikki vaihtoehdot

1950- ja 1960-luku olivat suomalaisille suuren kasvun ja muutoksen aikaa. Säännöstelystä siirryttiin kulutustavaroiden runsauteen ja maalta muutettiin kaupunkiin. Radion rinnalle tuli televisio, ja ensimmäiset pesukoneet, pölynimurit ja jääkaapit ilmestyivät asuntoihin. 1950-luvun alussa vapautui kahvi - ja 60-luvun lopussa jo keskiolutkin. Tämä upeasti kuvitettu kirja vie aikamatkalle 50- ja 60-luvuille, kun suuret ikäluokat kävivät koulutiensä, lähiöitä rakennettiin, raha uudistettiin ja maa siirtyi viisipäiväiseen työviikkoon. Kultaiset vuosikymmenet kertoo nimenomaan tavallisesta arjen elämästä: miltä elämä tuntui, maistui ja tuoksui. Vieläkö muistat, kun maitoa ja piimää myytiin pusseissa? Entä muistatko jamekset, minihameet, tyttöjen muhkeat kampaukset - ja kun markkinoille tulivat Peto-mopedit, Jopo-pyörät ja Hai-saappaat? Ne olivat iloisia ja toiveikkaita vuosia!

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Teoksen nimiKultaiset vuosikymmenet Ilon ja kasvun vuodet 1950–1969
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja