Lahjana toivo

Lahjana toivo : Suomalaiset kummit muuttavat maailmaa avaa, kuinka pitkäjänteinen tuki voi luoda muutosta lasten ja nuorten elämässä ympäri maailman. Kirja nostaa esiin koulutuksen ja avun merkityksen heikoimmassa asemassa olevien hyväksi.
Suomen Lähetysseura on tukenut lapsia ja nuoria ympäri maailman jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Tämä kirja kertoo, miten maailma voi muuttua lapsi kerrallaan suomalaisten kummien avulla.
Niin kummityössä mukana olleet kuin kummilapset kertovat kokemuksiaan siitä, miten apu on saapunut perille ja miten se on muuttanut koko yhteisön elämää.
Koulutuksen tärkeys on kummityössä avainasemassa. Koulupaikka vaikkapa vammaiselle lapselle on voinut antaa koko perheelle ja joskus jopa koko kylälle uuden alun. Työssä mukana olleet - suomalaisista lahjoittajista avun perille vieviin avustusjärjestön työntekijöihin - ovat saaneet todistaa lasten ja nuorten kasvamista ja kypsymistä omaan ammattiinsa asti.
Toisinaan kummityö on myös kivikkoista. Esimerkiksi paikallinen byrokratia tai lapsen sukulaiset ovat voineet estää lapsen turvaan tai koulutukseen pääsyn. Suomen Lähetysseuran kummityö keskittyy etsimään ja auttamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Toimittanut: Riikka Saarenpää |
Teoksen nimi | Lahjana toivo |
SKU | P-LAHJ-ADF2B9 |