Laina Päivänsalo : Äidin helmoista pulpetin ääreen
6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-AIDI-BB1DEC
KUKKAISHOITO on kaikista kesäsakareluista miellyttävintä. Yksinkertaisinkin maalaismökki saa miellyttävän sivistyneisyyden ilmeen, kun sen ikkunalla kukkii jalostettu huonekasvi tai sen pienellä pihamaalla on ryhmä nykyään niin suosittuja avomaan koristekasveja. Ne lukuisat kaupunkilaiset, jotka kesäksi muuttavat maalle, voisivat tehdä suuren palveluksen kansan kauneusaistin kehitykselle, jos levittävät ympärilleen tällaisia sivistyksen tuomisia. Kukkaishoidon ei tarvitse olla mitään ylellisyyttä. Tavallisimmistakin huonekasvit, hoidettuina hyvin, niinkuin Rudolf Abelin opettaa kirjassaan "Huonekasvien hoito", voivat kaunistaa kotia uskomattomasti. Abelin osoittaa, minkälaisia hienoja vaikutuksia saa aikaan esim. järjestämällä luonnonkukkasia aistikkaasti yksinkertaisinkin astioihin. Ulksalle sopivien koristekasvien joukko on nykyään jo suunnattoman suuri. Suomessa menestyy ainakin toistakymmentä eri lajia. Niissä on kaikista maailman osista kotutettuja loistokasveja, mutta on myös jalostettuja oman maamme luonnonkasveja. Verratonta kauneutta voi taitava kasvattaja saada näiden avulla kotinsa ympäristöön. Neiti Alexandra Smirnoffin "Kukkaistarhan hoito" on näiden kukkaisyystävien välttämätön opas ja käsikirja.
Molempien tässä mainittujen teosten kustantaja on Werner Söderström Osakeyhtiö.
Molempien tässä mainittujen teosten kustantaja on Werner Söderström Osakeyhtiö.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Laina Päivänsalo |
| Teoksen nimi | Äidin helmoista pulpetin ääreen |
| SKU | P-AIDI-BB1DEC |
| Avainsanat | kaunokirjallisuus, koulut, skönlitteratur, skolor (läroanstalter) |
