Lasse Erola : Suomalaisten olympiavoittojen tarinat : 146 huippuhetkeä vuodesta 1908 alkaen
Suomalaiset ovat saavuttaneet 146 olympiavoittoa. Tässä kirjassa on tarina niistä jokaisesta.
Ensimmäiset olympiavoitot tulivat jo ennen kuin itsenäistä Suomi-nimistä valtiota olikaan. Ensimmäisen kultamitalin voitti Verner Weckman painissa Lontoon olympialaisissa 1908. Sen jälkeen mitalisade alkoi, sillä painijat ja yleisurheilijat Hannes Kolehmaisen johdolla voittivat yhdeksän kultamitalia Tukholmassa 1912.
Itsenäisen Suomen ensimmäisen olympiavoiton toi taitoluistelupari Ludovika ja Walter Jakobsson Antwerpenistä 1920.
Suomen huikea menestys 1920-luvulla oli jälkeenpäin arvioiden suhteetonta maan väkilukuun nähden, mutta siitä huolimatta kansakunnan valtasi lähes maansuru, kun mitalisade ei 1950-luvulle tultaessa enää jatkunutkaan entisenlaisena.
Suomalaisten mitalinälkä on aina ollut kova. Nyt ensimmäistä kertaa kaikkien suomalaisten olympiavoittajien kultamitalitarinat ovat yksissä kansissa ja saamme nauttia lukuisista huippuhetkistä. Vuosien saatossa myös sopupeli ja kyseenalainen taktikointi ei ollut olympiakunnian metsästyksessä vieraita suomalaisillekaan. Niistäkin kerrotaan tässä kirjassa.
Kirja on toimittaja Lasse Erolan kullanhohtoinen kisamatka jokaisen suomalaisen olympiavoiton huippuhetkeen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Lasse Erola |
Teoksen nimi | Suomalaisten olympiavoittojen tarinat : 146 huippuhetkeä vuodesta 1908 alkaen |
Avainsanat | historia, urheilijat, olympialaiset, menestyminen, kilpaurheilu, suomalaiset, olympiavoittajat |