Lasse Kangas : Läpi harmaan kiven

Läpi harmaan kiven tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman suomalaisen elinkeinoelämän historiaan kauppaneuvos Samuli Hariman elämäntyön kautta.
Kauppaneuvos S. A. Harima (1879-1962) kuului suomalaisen elinkeinoelämän, erityisesti tukkukaupan uranuurtajiin.
Läpi harmaan kiven on kertomus tinkimättömästä itsensä kehittämisestä, yhteistyökyvystä ja vastuuntunnosta. Teos on huikea tarina siitä, miten kahden vuoden kansakouluopin pohjalta saattoi nousta kansalliseksi ja kansainväliseksi vaikuttajaksi.
Dosentti Lasse Kangas on koonut erinomaisella tavalla yhteen lähes unohduksiin jääneen vaiherikkaan elämäntarinan.
Lukija palkitaan mielenkiintoisilla kuvauksilla Hariman kauppamatkoista Venäjällä ja Etelä-Amerikassa, yhdessä Risto Rytin kanssa perustetun Valtamerentakaisen Kaupan haaksirikosta, kansallisen lentoyhtiö Aeron perustamisesta ja rakentamisesta sekä siitä, miten hänestä tuli J. K. Paasikiven tukemana Suomalais-neuvostoliittolaisen kauppakamarin ensimmäinen puheenjohtaja.
Kauppaneuvos S. A. Hariman elämänkerran ilmestyminen osuu loistavasti itsenäisyyden juhlavuoteen. Teos on tarina unohdetusta mutta merkittävästä Suomen rakentajasta.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Lasse Kangas |
Muut tekijät | Satu Laatikainen |
Teoksen nimi | Läpi harmaan kiven |
SKU | P-LAPI-674491 |