Lauri Koski : Muistojen polku
Alkaen 11,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-MUIS-FF1033

Lauri Kosken Muistojen polku tarjoaa vaikuttavan dokumentin sukupolvesta, joka koki Suomen ratkaisevat sotavuodet ja niiden jälkeiset uudet alut. Teos avaa poikkeuksellisen elämäntarinan, jossa sodan kokemukset ja sopeutuminen uuteen elämään Venezuélassa nivoutuvat ainutlaatuisella tavalla.
Sastamalan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja, kapteeni Lauri Koski on kirjoittanut kertomuksen elämänsä kulusta. Kertomus on dokumentti niiden 1920-luvulla syntyneiden suomalaisten ikäluokista, joiden osaksi tuli maamme käymien sotien loppuun saattaminen ja itsenäisyytemme varmistaminen. Kaikki Sotamme olivat Suomen vapaussotia. Jos yksikään niistä olisi päättynyt toisin, kun historiassamme tapahtui, maamme olisi menettänyt itsenäisyytensä. Tämän oli ymmärtänyt vapaaehtoisena rintamalle lähtenyt Lauri Koski, jolle ikätoveriensa kanssa rintamapalvelun vuodet jäivät olemaan heidän elämänsä merkittävin korkeakoulu.
Vasta aikuisuuteen varttuvan suomalaisen miehen rintamakokemukset olisivat yksistän antaneet aiheen muistelmien julkaisemiseen. Ne kokemukset ovat olleet maamme nykyisen hyvinvoinnin rakentamisen henkistä kivijalkaa.
Lauri Kosken elämä on kulkenut poikkeuksellista tietä. Sodan jälkeen hänen ennakkoluulottomuutensa kuljetti hänet muutamien samanmielisten kanssa useiksi vuosiksi Etelä-Amerikan Venezuelaan, jossa hän vaimonsa kanssa eli myös avioliittonsa alkuvuodet.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Lauri Koski |
| Teoksen nimi | Muistojen polku |
| SKU | P-MUIS-FF1033 |