Leena Sorvali & Pietu Tulokas : Myötä- ja vastakarvaan

Elämää koirien ja kissojen kanssa

Kissat ja koirat ovat suloisia ja pehmeitä lemmikkejä, mutta ne voivat olla myös melkoisia riiviöitä. Enimmäkseen ne tuovat ihmisen elämään iloa, ja useimpien nahkaan voisi lätkäistä Sydänystävällinen -leiman.

Vanhan sananlaskun mukaan kissa elää kiitoksella ja koira pään silityksellä. Ei pidä paikkaansa.

Kun koira katsoo isäntäänsä tai emäntäänsä, se ajattelee: tuo antaa minulle ruokaa, katon pääni päälle ja huolehtii muistakin tarpeistani, se on jumala.

Kun kissa katsoo isäntäänsä tai emäntäänsä, se ajattelee muuten samoin paitsi: minä olen jumala.

Kissat on kissoja ja koirat koiria, vai ovatko sittenkään? Esimerkkinä tarina kissasta, joka nouti palloa, heilutti häntää ja murisi postinkantajalle.

Lue, niin luulet vähemmän ja tiedät enemmän!

Leena Sorvali on tarinankertoja, joka sepitti satuja jo lapsena. Sadepäivinä hän kiipesi kesämökin vintille kirjoittamaan tarinoita siilistä, puutiaisesta, sisiliskosta tai siivilleen nousseesta sinivuokosta.

Leena tykkäsi myös piirtämisestä ja unelmoi kuvittajan urasta. Vaihtaessaan koulua uusi kuvaamataidonopettaja ei tykännyt hänen fantasiakuvistaan ja murskasi unelman. Onneksi koulussa oli innostava äidinkielenopettaja, joka valoi uskoa kirjoittamiseen. Uraa urkeni copy writerinä mainosmaailmassa.

Elämän varrella Leena kirjoitti tuntojaan mustakantiseen vihkoonsa. Eläkkeelle jäätyään hän kaivoi sen pöytälaatikosta esiin ja jatkoi kirjoittamista. Kansien välissä on jo viisi kirjaa, joista yksi sisältää ujoja ja rujoja runoja rakkaudesta. Eikä palava halu kirjoittamiseen ota laantuakseen.

Pietu Tulokas

Olen tykännyt piirtää ja kirjoittaa pienestä pitäen, mutta aikuistuessa ne harrastukset jäivät kokonaan. Perheessäni on ollut aina jos jonkinlaisia karvakorvia, joten mikäpä sen parempi aihe kertoa elämästä eläinten kanssa.
Elämä on kolhinut ja koulinut niin, että sairastuttuani syksyllä 2017 jouduin Keroputaan psykiatriseen sairaalaan osastohoitoon. Siellä löysin piirtämisestä jälleen sen oman terapiani. Kun lääkäri katseli kuviani, hän suositteli, että jatkan tätä tapaa avatakseni mieleni solmuja.
Kotiutumisajan koittaessa lääkäri pyysi minua piirtämään vielä jotain sairaalalle. Nyt Keroputaan sairaalan kokoushuoneen seinää koristaa Peura, yksi parhaista töistäni.