Leo Franck : Ensimmäinen kadettikurssi

Vapaussota oli saatu onnelliseen päätökseen: Suomi oli vapaa ja itsenäinen sekä paperilla että todellisuudessa. Suomen armeija oli järjestettävä kokonaan uudelleen. Ensimmäisiä ongelmia oli kysymys upseerikoulutuksen järjestämisestä. Sodanaikainen päällystöaines oli sekä koulutukseltaan että koostumukseltaan kovin hajanaista. Jääkärit olivat saaneet koulutuksensa Saksassa, vanhat kadetit Suomessa ja suuri joukko nuoria upseereita Venäjällä. Näiden lisäksi joukossa oli myös sellaisia, jotka eivät olleet saaneet upseerikoulutusta lainkaan, mutta jotka pitivät itseään tai joita muut pitivät luontaisina johtajina.

Näiden tapahtumien johdosta ja silloisen sotaministeri Waldenin aloitteesta kenraali Mannerheim asetti komitean, jonka tehtävänä oli järjestää kenraalimajuri Hannes Ignatiuksen johdolla maan sotakouluteluopetus. Tämä komitea ehdotti vanhan Suomen Kadettikoulun uudelleen perustamista. (Haminan kadettikoulu oli mäthiksikäyllä lakkautettu vuonna 1903.)

Ensimmäinen kadettikurssi alkoi tammikuussa 1919 jatkamalla vanhan Suomen Kadettikoulun keskeytyneitä perinteitä ja ottamalla hoitaakseen ensimmäisen aktiiviupseerikurssin 'Fahnenjunkerschulen' tehtäviä. Viimeksi mainittu kurssi lopetti toimintansa Saksan armeijaviranomaisten käskystä maailmansodassa joulukuussa 1918. Junkkeriajoista päästiin siirtymään itsenäisyyden ajanjaksolle, ja lisää oppilaita tuli joukko-osastoista — pääasiassa entisten sotilassukujen jälkeläisiä.

Koulutus oli kovaa ja sisäisen, oikean kadettihengen läpitungemaa. Sen seurauksena tuli ensimmäiseltä kurssilta 52 aktiiviupseeria armeijallemme ja sen jälkeen n. saman suuruinen määrä vuosittain.

Nykyään ensimmäisen kurssin kadeteilla on tapana kokoontua 25. päivänä tammikuuta, päivänä, jolloin he kirjoittautuivat kadettikouluun. Eräässä tällaisessa kokouksessa kirjan tekijä piti esitelmän, joka perustui päiväkirjamerkintöihin vuosilta 1919-1920. Esitelmän jälkeen monet kehottivat häntä kirjoittamaan hieman laajemmin ensimmäisen koulutuksen aikojen tapahtumista ja oloista tässä laitoksessa, sillä hän oli ainoa, joka oli pitänyt päiväkirjaa.

Tämä kirja sisältää otteita tuosta päiväkirjasta. Tästä johtuen se käsittelee elämää kadettikoulussa enimmäkseen tekijän ja hänen ystäviensä kannalta, joiden kanssa hän useimmin oleskeli niin palveluksessa että vapaa-aikana. Kuitenkin näiltä muistoja kirjoitettaessa on otettu huomioon mahdolliset tosiseikat ja pyrittyään vain todellalta tapahtuneesta, joten se tässä suhteessa toimii eräänlaisena historiikkina ensimmäisestä kadettikurssista, josta tammikuussa 1969 tuli kuluneeksi 50 vuotta.