Liina Putkonen : Hiljaisten tarinoiden tupa
Tähtiin kuiskattuja toiveita Kielokoskella.
Maalaiskylässä lämmitellään takkatulen ääressä kardemummakahvia siemaillen, mutta Ainan elämä on talvi-idyllistä kaukana.
Sanotaan, että joulu on ihmeiden aikaa, ja ihmeen Aina todella tarvitsee. Lumileikit, pakkasherkut ja ihanat ystävät kirjastolla tuovat valoa kaamokseen, mutta Ainalla on salaisuus, jonka säilyttäminen alkaa käydä vaikeaksi. Lisäksi häntä vaivaa tunne, että myös läheisellä Syrjälän tilalla salaillaan jotain.
Kun pikkukartanoon eräänä iltana syttyvät valot ja ruukin perillisistä hankalin palaa kotikonnuilleen, asiat mutkistuvat entisestään. Miten pitkälle Ainan on mentävä, jotta Kielokoskelle saadaan joulurauha?
Liina Putkonen (s. 1973) on Helsingissä asuva toimittaja, monipuolinen kirjailija ja vannoutunut jouluihminen. Suositun Kielokoski-sarjan kolmas osa Hiljaisten tarinoiden tupa on täydellistä luettavaa kirjojen, joulun taikojen ja lämminhenkisten tarinoiden ystäville.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Liina Putkonen |
Muut tekijät | Kannen suunnittelu tai taide: Eevaliina Rusanen ja Heli Hyppönen |
Teoksen nimi | Hiljaisten tarinoiden tupa |
Sijainti | Keskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä |
Kustantaja | Tammi |
Painovuosi | 2024 |
Julkaistu | 2024 |
Painos | 1 |
Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen) |
Tuotemuodon lisätiedot | Jättipokkari-formaatti (Suomi), Liimasidos |
Sivumäärä | 377 |
Kieli | suomi |
Sarja | Kielokoski 3 |
ISBN | 9789520463847 |
Muuta | Ympäristöystävällisesti tuotettu paperi: FSC |
Korkeus (mm) | 210 |
Syvyys (mm) | 135 |
Paksuus (mm) | 23 |
Paino (g) | 357 |
Verokanta | ALV 14 % |
Avainsanat | joulu, salaisuudet, joulunodotus, kirjastonhoitajat, maaseutu, kylät, ihmissuhteet |