Lipeäkala 1954

Takakannesta tavallisesti näkee, mistä kirjassa on kysymys. Tästä takakannesta ei näe yhtään mitään, ellei omaa kuvansa. Ja siitä Lipeäkalassa oikeastaan onkin kysymys. Juonta takakansi ei pysty kertomaan, koska Lipeäkala on kokoonpantu erityisistä tarinoista ja erikoisista kuvista, joita yhdistää toisiinsa vain tarkoitus: piristykseksi, ravistukseksi, iloksi ja ojennukseksi. Jos takakansi taas haluaisi luetella teoksen henkilöitä ja siten hämmentää lukijan (s.o. takakannen lukijan) mielenrauhaa, se ehtisi monen kertaa työläästyä, sillä henkilöitä on enemmän kuin laajakangaselokuvissa. Ja siksi teikseen tarvinneeko välia tulla muita esiteltyjä kuin maininnan, että me tulemme taas.

Kansi on vain lautanen, jossa on tarjolla valmis annos Lipeäkalaa kastikkeineen, suoloineen ja pippureineen. Eikä niitä jaeltaessa ole kitsasteltu. Tämä takakansi on siis siitä poikkeuksellinen, ettei se kerro — niin kuin sisällysluettelo, se lörpöttelijä — yhtään mitään. Mutta syyttääköön itseään, joka tohtii lähteä uudelle verovuodelle (= verovuorelle) evästämättä itseään.