Lisa Ballantyne : Syyllinen
Alkaen 20,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SYYL-5624A4

Lisa Ballantynen esikoisromaani kietoo rikosdraaman ja inhimillisen syyllisyyden teemat intensiiviseksi lukukokemukseksi puolustusasianajajan näkökulmasta.
Tarina alkaa, kun 8-vuotias Ben Stokes löydetään kuolleena leikkikentältä ja 11-vuotiasta Sebastian Crollia syytetään toverinsa murhasta. Poikien on nähty nahistelevan aiemmin samana päivänä, ja Sebastianin vaatteista löytyy verijälkiä, joten tilanne ei näytä hyvältä syyttömyyttään vakuuttelevan ja hätääntyneen pikkupojan kannalta. Daniel Hunter on kokenut puolustusasianajaja, joka on tottunut hoitamaan toivottomilta tuntuvia tapauksia. Sebastianiin tutustuessaan hän saa pian todeta, että tällä oikeustapauksella on lähtemätön vaikutus hänen omaan elämäänsä. Sebastiania puolustaessaan Daniel joutuu kohtaamaan omat lapsuustraumansa. Hän muistaa turvattomuuden ja hylkäämiset, mutta myös Minnien, kasvattiäidin, jonka rakkaus pelasti hänet. Minnien ansiosta usean kerran huostaan otetusta huumeiden lapsesta ja sopeutumattomasta nuorisorikollisesta tuli teräväpäinen koululainen ja opiskelija - ja lopulta juristi. Danielin elämää varjostaa kuitenkin syyllisyys, sillä opiskeluvuosinaan hän vaikeni häikäisevästä kasvattaj äitinsä kohtalosta. Mutta mikä oli niin suuri rikos, että Daniel ei suostunut tapaamaan Minni etä edes tämän kuolinvuoteella? Samastuminen murhasta syytettyyn lapseen saa Danielin kaivautumaan omaan, kipeään menneisyyteensä, jossa kaikki tuntuvat kantavan syyllisyyden taakkaa. Onko kukaan lopulta syytön?
"Lisa Ballantynen esikoisromaani on samaan aikaan koskettava ja jännittävä; täynnä rikkaita yksityiskohtia mutta verhotussa yksinkertaisuudessaan kuin vertauskuva koko elämästä." – Joyce Carol Oates
"Tyylikäs, jännittävä, ravisteleva ja erittäin suositeltava: hieno debyytti esikoiskirjailijalta, joka kannattaa panna merkille." – Lee Child
"Lisa Ballantynen esikoisromaani on samaan aikaan koskettava ja jännittävä; täynnä rikkaita yksityiskohtia mutta verhotussa yksinkertaisuudessaan kuin vertauskuva koko elämästä." – Joyce Carol Oates
"Tyylikäs, jännittävä, ravisteleva ja erittäin suositeltava: hieno debyytti esikoiskirjailijalta, joka kannattaa panna merkille." – Lee Child
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Lisa Ballantyne |
| Muut tekijät | Salla Korpela |
| Teoksen nimi | Syyllinen |
| Alkuteos | The guilty one |
| SKU | P-SYYL-5624A4 |
