Lisa Genova : Edelleen Alice
Alice Howland on viisikymppinen älykäs ja huumorintajuinen nainen, kognitiivisen psykologian professori. Hänellä on kelpo aviomies ja kolme aikuista lasta. Hän on menestynyt ja saavutuksistaan ylpeä. Hän on hajamielinen aivan kuin muutkin, kunnes unohduksia eivät enää selitä stressi, kiire eivätkä vaihdevuodet.
Edelleen Alicea pidetään parhaana Alzheimerin taudista kirjoitettuna romaanina ja sen lääketieteellisiä ja emotionaalisia ulottuvuuksia erityisen osuvina. Se on syväsukellus Alzheimerin taudista kärsivän ihmisen mieleen, silmät avaava kertomus taudista, jossa yhteydet katkeavat eivätkä paikat ja ajat, sanat ja kasvot enää löydä toisiaan.
Kuljemme Alicen matkassa alun epäuskosta siihen, kun jäljellä on enää tunne turvallisesta ympäristöstä. Hänen kokemuksistaan muodostuu vaikuttava tutkielma identiteetistä, rakkaudesta ja merkityksellisen elämän ehdoista. Vaikka ulkopuolisen silmin Alice näyttää kadottaneen otteensa arkeen ja elämään, hän itse kokee pitävänsä siitä päivä päivältä tiukemmin kiinni.
Lisa Genova on koulutukseltaan neurotieteiden tohtori.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Lisa Genova |
Muut tekijät | Leena Tamminen |
Teoksen nimi | Edelleen Alice |
Alkuteos | Still Alice |
SKU | P-EDEL-5CD811 |