Liv Balstad : Rakkaus ei jäädy : aviovaimona Huippuvuorilla

Liv Balstad saapui Huippuvuorille miltei kohta toisen maailmansodan päätyttyä. Oslossa hän oli tavannut miehen, Håkon Balstadin, joka juuri oli saanut nimityksen Huippuvuorten käskynhaltijaksi. He rakastuivat oitis toisiinsa ja heidät vihittiin Longyearbyenssä, maailman pohjoisimmassa kylässä, missä Håkonin toimipaikkakin sijaitsi. Siellä he elivät kaikkiaan kymmenen vuotta, ja kun perhe 1955 lähti pitkän pimeän saarilta, oli reippaalla ja huumorintajuisella rouva Balstadilla mukanaan paksu nippu papereita, käsikirjoitus jota hän oli kauan valmistellut.

RAKKAUS EI JÄÄDY

Liv Balstad pyrkii tarkkojen muistiin­panojen avulla antamaan totuudenmukaisen kuvan elämyksistään tuossa jäässä ympäröidyssä. Olosuhteet olivat ankealliset. Maaher­ran asuntona - Svalbardin siirtokunnan ja elämän keskus - sijoitettiin aluksi vaatimattomaan parakkiin. Mutta Liv Balstad ei antanut ulkonaisten vaikeuksien masentaa itseään. Hänen kuvauksensa jokapäiväisen elämän hankaluuksista ja niiden voittamisesta ovat päinvastoin hauskoja ja elämänmyönteisiä. Ymmärtävästi tekijä kertoo myös tapaamistaan ihmisistä, niin kaivoskylän omasta väestä kuin lukuisista vieraista, joita lyhyen kesän aikana pistäytyi Huippuvuorilla: kalastajista, tutkimusretkeilijöistä, Norjan virallisista edustajista, ulkomaisista lehtimiehistä ja niistä venäläisistä, joilla on pieni asema siellä. Kesäsin tapahtuu paljon; silloin on vuorokauden jokainen tunti käytettävä tarkkaan. Vaikuttavasti tekijä kuvailee suurten luonnonelämystään ja sitä omalaatuista tunnelmaa, joka koetaan vuoden viimeisen laivan lähtiessä. Silloin laskeutuu napaseudun yö Svalbardin ylle ja ihmiset jäävät pitkään yksinäisyyteen, odottamaan uutta kesää.