Louis Guilloux : Pian koittaa päivä

Kun kello on kolme yöllä, on totuuden ja suurimman yksinäisyyden hetki. Silloin on ihmisen rohjettava katsoa toista ihmistä silmiin, nähtävä itsensä ja tiedettävä, kuka on.

Se on tiedettävä etsivä Favienin, joka ei kenties olekaan etsivä Favien. Se on tiedettävä yhtä lailla myös Germain Forestierin, joka hänkin kenties on joku toinen.

Louis Guillouxin romaanin alkulehdiltä asti lukija on mukana merkillisessä palapelissä; yhdessä kirjailijan ja teoksen päähenkilön kanssa hän joutuu salapoliisin tavoin kokoamaan todistusaineistoa tapahtumasta, joka viime kädessä ei ole sen enempää eikä vähempää kuin elämää itse. Elämä jossa on hämäriä vaiheensa yhtä hyvin kuin kirkkaat kohtansa. Elämä josta on saatava ote.

Tässä lähes jännitysromaanin tapaan rakentuvassa teoksessaan Guilloux luotaa ihmisen sielunmaisemaa poikkeuksellisen herkin välinein. Moitteettoman romaanitekniikan konemaisesti soivassa taustassa päähenkilön maailma kasvaa taikka kylmää; päähenkilön hänen kuvansa vetääkin klassiseen soivalla kielellä naturalistisesti pyrkien, ikään kuin herkästi stilisoiden laajassa syntynyt 'impressionistinen realismuus', mutta toteuttaen itsestään lämpöä ja inhimillisyyttä. Kirja on kaunis ja luonteva, elämä itsestään esiin kasvava.